Satavuotiskekkerit

Oton saamista rutistuksista antaa tyylinäytteen Pirjo Rinne. Kuvat EJ

Tytär Eine Kettunen laulaa yhdessä päivänsankarin kanssa.

Rummukkalan Oton satavuotiskekkerit oli hyvin lämminhenkinen juhla. Päivänsankari sai varsinkin naisväen halauksia enemmän kuin kenties ikänään ja oli huomionosoituksista otettu. Mielissään hän oli myös Värtsilän pitäjäyhdistyksen stipenditilistä, josta palkitaan  aikanaan nuoria värtsiläläisiä kirjoittajia.

Otto sai tietää nimeään kantavasta stipendistä vain viisi minuuttia ennen sen julkistamista, mutta hän oli oitis tilanteen tasalla. ”Tällähän voidaan auttaa nuoria kirjoittajia. Tietysti eurot ovat tärkeitä, mutta tällainen ajatus lämmittää myös. Mukava on, kun nimeni kulkee tulevaisuudessa palkinnon yhteydessä.” Otto on muistellut, että hän olisi kouluaikaan halunnut painua maan alle, kun opettaja luki luokan edessä hänen ainekirjoituksensa hyvänä esimerkkinä. Se antoi kuitenkin kimmokkeen jatkaa harrastusta.

Sukulaisia onnittelemassa.

Pitäjäyhdistyksen hallinnoimaa stipenditiliä on mahdollisuus kartuttaa edelleen. Sillä on jo aikamoinen summa rahaa. Keräystilille oli osallistunut 88 yksityishenkilöä sekä yhdeksän yhdistystä tai yritystä. Tarkoituksena on jakaa vuosittain koulujen päättymisen aikoihin nuorille kirjoittajille kannustusta.

Onnitteluja sateli joka puolelta. Esimerkiksi entiset ja nykyiset Pykälävaaran kyläläiset olivat joukolla muistelemassa opintokerhoaikoja. ”Kyllähän siellä ohjelmaa meillä kerhossa riitti, ja kaiken lisäksi oli aina tanssit”, muisteli Otto. Hänen ansiostaan pieni syrjäinen kylä on tullut tunnetuksi maailman turuilla.

Hyvin Rummukkalan Otto kolmituntisen juhlan kesti, olihan sukulaisten kanssa jo harjoiteltu hieman aiemmin. Omaiset olivat varautuneet yli sataan vieraaseen. Eiköhän seurakuntakodilla sen verran väkeä ollut. Värtsi julkaisee juhlista kuvakoosteen, jossa on esimerkinomaisesti osa onnittelijoista.

Rajantakaisen Vanhan Värtsilän lähetystö sai Oton hyvälle tuulelle.

Kirjoittajayhdistys Martvan väkeä.

Kirjailijayhdistys Ukrin puolesta onnittelivat Kanerva Tuominen ja Kari Tahvanainen.

Värtsilän pitäjäyhdistyksen ja eri seurojen edustajia.

Värtsiläisten Seuran lähetystö.

Pykälävaaran porukat.

Tohmajärven valtuuston puheenjohtaja Matti Majoinen toi kunnan tervehdyksen.

10 comments for “Satavuotiskekkerit

  1. Olipa mukava päästä Oton synttäreille Värtsin välityksellä! Kiitos kuvareportaasista Erkki Jormanainen!

  2. Kiitos Erkki J. lämmöllä ja tyylillä otetusta kuvasarjasta.
    Pääsin näin juhliin mukaan. Sympaattiselle,kirjalilija Otto Rum-
    mukaiselle onnea ja terveyttä!

  3. Kyllä oli iloinen kun luiin Otton kekkeristtä, teki sydän lämeksi ya tuotti vesi silmiin. Kiitti hirviästti. Martti

  4. Martin Johnson,

    kiitti vaan kommentista ja terveiset täältä Värtsilästä Amerikkaan.

  5. Pakko on kommentoijja tähännii! On TOSI kiva että meillä on tällänen lehen toinmittaja! Aktiivinen ja ”puolueeton” ja ottaa kaikkien asiat omakseen! Kiitos Siulle Erkki että oot tullu piristämään tätä ”pitkäaikaisten asukkien joukkoo” hyvää alkanutta vuotta myös Sinulle ja vaimollesi. Sitten.. enpä voinu ymmärtää että joku OIKEESTI AMERIIKASTA lukee meijän juttuja! Tosi makeeta… teerveiset sinne kaukaisuuteen täältä Itärajalta, ( jotkut paikkakuntalaiset sanovat että, Länsivenäjältä)

  6. Värtsiä on viimeisen kuukauden aikana luettu (tai ainakin silmäilty) parissakymmenessä maailman maassa, vakituisemmin Ruotsissa. Espanjassa, Venäjällä ja Yhdysvalloissa.

    Suomessa meitä on luettu vastaavasti 80 kaupunkiseudulla, pohjoisin on Rovaniemi, läntisimpiä Vaasa ja Rauma. Eniten lukijoita on Joensuun seudulla ja heti kannoilla tulee pääkaupunkiseutu. Keski-Karjalan alue mahtuu nipin napin kymmenen joukkoon.

    Päivittäiset eri juttujen lukukerrat ovat vakiintuneet viime aikoina tuhannen yläpuolelle.

  7. Kiitos Eine-tyttärelle(ja kuvaajalle tietysti!), joka tämän kuvareportaasin lähetti ja pääsin näin juhlan sirusista nauttimaan. Isä-Otto, johon olen tutustunut vain Einen kertomusten perusteella näyttää kyllä kuvissa tuskin kahdeksankymppiseltä.Virtaa siis riittää, niin fyysistä kuin psyykkistäkin. Ja on sitä siirtynyt reilusti seuraavaankin sukupolveen. Olen iloinen saatuani tutustua Eineen ja pitääkin sitten muistutella, että hän muistaisi seuraavalle Villa Mirjam-käynnilleen tuoda isän hengentuotteita mukanaan. Otto Rummukaiselle reilusti myöhästyneitä, mutta silti lämpimiä savolaisonnitteluja Suonenjoelta.Mirja Mäkinen

  8. Julkkis on aina julkkis. Oton pippaloista on kulunut tasan kuukausi. Värtsin juttua on luettu yli 700 kertaa. Viime syksystä lähtien on Otto-jutuilla ollut tuhansia lukijoita.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *