Kotiseutuneuvos Otto Rummukainen 100 vuotta

Vuonna 2000 Otto Rummukainen täytti 90 vuotta. Kävin haastattamassa häntä ja oheinen juttu syntyi vierailun tuloksena. Otsikoin sen 80 ja risat. Siitä taittaja sai syntymäpäiväjuttujen yhteydessä käytettyyn vinjettiin vihjeen käyttää lukua 80, vaikka siis kyse oli 90-vuotispäivästä. Otsikolle löytyy selitys jutusta. Vinjetin virhekin meni läpi kaikista oikoluvuista, mutta eipä tuo haitannut. Ohessa juttu luettavaksi sellaisenaan. Alunperin oli ajatus lyhentää ja muokata sitä, mutta menköön näin. Kari Sarkkiselle Uutis-Alasimesta kiitos, että kiireisen taittopäivän aikana etsi jutun lehden tiedostoista.

Otto Rummukainen, Pykälävaaran Päätalo. Kuva MK

”Pihamaalla Pykälävaaran Kaatiolla on siellä täällä ryhminä jääkynttilöitä. Muutaman asteen pakkanen on tullut tekijän avuksi, sillä tilaushan on täytettävä. – Tyttäret pyysivät tekemään, johonkin tarvitsevat niitä, myhäilee kotiseutuneuvos Otto Rummukainen.

Jääkynttilöiden tarkoituskin on selvä. Rummukkalan Otto juhlii 90 ikävuottaan Viattomien lasten päivänä Värtsilän seurakuntakodilla. – En minä ole tätä ikää oikein minään pitänyt. Professori Veijo Saloheimo kysyi kerran, että paljonko sitä ikää on. Vastasin, että 80 ja risat. Saloheimo kysyi, että paljonko niitä risoja on, naurahtaa Otto Rummukainen.

– Maailman näen myönteisenä. Ei minulla ole pessimistisiä ajatuksia nykyajasta eikä Värtsilästä, sanoo Otto Rummukainen. Kun terveydentila verenpainetta lukuunottamatta on pysynyt hyvänä ja tytär käy auttamassa, niin Rummukainen ei tarvitse kunnan palvelujaan.

– Olen ajatellut niin, että jos kotiavustaja käy täällä puoli päivää, niin se on puoli päivää pois joltakin toiselta. Kiteellä asuvan Eine-tyttären kanssa Rummukaisella on joka ilta puhelinyhteys. – Toiset lapset tietävät, että isällä ei ole mitään hätää eikä kaikkien tarvitse soitella, sanoo Otto Rummukainen.

Otto Rummukainen on syntyjään kiihtelysvaaralainen, mutta muutti jo 1920-luvulla Pykälävaaraan. Ennen sotia hän työskenteli Värtsilän rautatehtaalla. – Olin evakuoimassa tehdasta talvisodan jälkeen, hän kertoo. Tehtaalla hän työskenteli langanvenyttäjänä.

– Tehtiin millistä ns. ansalankaa, joka sota-aikana meni miinojen ansoittamiseen, kertoo Otto Rummukainen. Vanhan Värtsilän menetyksen jälkeen töitä tarjottiin Taalintehtaalla, mutta sinne Otto Rummukainen ei halunnut lähteä. Oltuaan vuoden päivät rakentamassa Uuteen-Värtsilään uutta sulattimoa totesi Rummukainen, että tehdastyö ei ole hänen alaansa ja lähti yhtiöstä.

Perheen perustettuaan hän osti vuonna 1950 tilan Pykälävaarasta, saman, jossa hän nyt viettää ”eläkepäiviään. Tuolloin kylissä oli nuorta väkeä paljon. – Ei ollut televisioita eikä autoja, jotta olisi lähdetty jonnekin iltaisin. Tekemistä piti keksiä itse, kertoo Rummukainen. Tästä virisivät opintokerhot. Tervavaarassa oli sellainen jo toiminut jonkin aikaa ja nyt Pykälävaaraan perustettiin sivuosasto. Elettiin vuotta 1943. Opintokerhoissa käytiin vuosittain joku aihealue läpi. Luettiin kirjaa, tehtiin opintotehtävät ja vuoden lopussa oli tutkinto, jonka vastaukset lähetettiin Helsinkiin.

– Kasvattava merkitys oli sillä, että jokainen toimi vuorollaan opintokokouksen puheenjohtajana ja sihteerinä. Kokouksista pidettiin varsinaista pöytäkirjaa sekä pakinapöytäkirjaa. Tärkeää oli sekin, että kaikki suoritukset arvosteltiin, kertoo Otto Rummukainen. Opintoaiheet liittyivät muun muassa suomenkieleen, käyttäytymiseen, kirjallisuuteen ja terveyteen.

Ei päivää ilman riviä

Opintokerhossa syttyi myös kipinä kirjoittamiseen. – Olla Teräsvuori sanoi, että ei päivää ilman riviäkään. Se taisi olla painettu jopa opintokirjeiden kuoriinkin, muistelee Otto Rummukainen. Tätä ohjetta Rummukainen on noudattanutkin. Alkuun Rummukainen kirjoitteli kotiseutuun liittyviä vihkosia.

– Ensimmäinen isompi työ oli Värtsilän vaiheilta -kirja. Esittelin sitä monelle taholle ja saihan se myönteistä vastaanottoa, kertoo Otto Rummukainen. Ilman Rummukaisen suurta omaa panosta kotiseutulukemistoksi sopiva kirja olisi jäänyt tekemättä, sen verran iso työ se oli.

Pienimuotoisten romaanien sarja syntyi vuonna 1993. Ensimmäinen teos oli Taistelu Kalliolinnasta. – Olin kirjoitellut novelleja ja pohdiskelin, että voisiko niistä jatkaa. Kalliolinna -novelliin tuli jatkona sitten kirja, kertoo Otto Rummukainen. Nyt omakustanteisia kirjoja on tullut ulos jo täysi tusina. (Nyt vuonna 2010 on Otto julkaissut 20 omakustanteista kirjaa)

Tämänsyksyisestä teoksesta Kadonnut testamentti on jäljellä enään tekijänkappale. Koko 300 kappaleen painos on mennyt kaupaksi. – Kyselevät, että milloin tulee seuraava kirja, naurahtaa Otto Rummukainen ja sanoo hämmästyneensä ihmisten kiinnostumista. Rummukainen on mukana Keski-Karjalan harrastajakirjoittajayhdistyksessä. – Harrastajakirjoittajilla ei ole mitään yhteistoimintaa, mitä nyt kerran vuodessa joku kokous. Olisi mukava keskustella kirjoittamisen ongelmista, mutta kirjoittajat taitavat puurtaa yksin, sanoo Otto Rummukainen.

Kirjojen lisäksi Rummukainen on kirjoittanut viisi näytelmää. Nimimerkillä Hermanni hän pakinoinut muun muassa Tohmajärven-Värtsilän Lehteen.

Nuoriso- ja raittiustyötä

Elanto viisilapsiselle perheelle tuli metsästä, mutta sen ohessa Otto Rummukainen hoito sivutoimisesti Värtsilän kunnan raittiusja nuorisotyötä vuosina 1952- 1974. Vuodesta 1975 vuoteen 1984 hänen vastuullaan oli raittiustyö. Lainausasemaa Rummukainen hoiti vuosina 1971-1980. Lisäksi Rummukainen oli raittius-, nuoriso-, kirjasto- ja majoituslautakunnan jäsen.

Yhdistyssaralla Rummukainen toimi pitkään 4H-yhdistyksessä. Osa-aikaisena kerhoneuvojana hän oli vuosina 1968-84. Rummukainen oli perustamassa Värtsilän Kotiseutuyhdistystä ja on sen kunniajäsen. Sihteerinä hän toimi vuosina 1978-1984, varapuheenjohtajan vuosina 1990- 91 ja puheenjohtajana 1992- 1994. Eläkeliiton Värtsilän osastossa Rummukainen toimi ensin sihteerinä vuosina 1977-81 ja puheenjohtajana vuosina 1988-90. Kotiseutuneuvoksen arvon hän sai vuonna 1995.”

Lisättäköön vielä, että tänä vuonna 2010 Kirjailijayhdistys Ukri myönsi Otolle Vuoden Kynä -palkinto. Hänet palkittiin sinnikkäästä kirjailijantyöstään ja kirjailijayhdistys kuvaa häntä legendaksi, jonka teoksista on tullut paikallisia bestsellereitä.

Värtsilän Kotiseutuyhdistyksen johtokunta sai joskus 1980-luvulla kutsun pitämään kokoustaa Oton luokse. Kokousta pidettiin kahvin ja muun hyvän merkeissä leppeässä kesäillassa pihapaviljongissa. Kuva MK

Ennen kokousta nautittiin savusaunan löylyistä. Otto oli huomioinut vieraiden herkän hipiänkin, sillä lauteen ja saunojan istuinlihasten välissä oli suuri raparperinlehti. Ekologinen laudealusta. Oton kanssa löylyistä nauttivat Sulo Nissinen ja Seppo Avonius. Kuva MK

Otto oli huomioinut, että kokousvieraat ovat tottuneita nykyajan mukavuuksiin. Kuva MK

Suunnan kotiin sai varmistaa tästä männystä. Kuva MK

7 comments for “Kotiseutuneuvos Otto Rummukainen 100 vuotta

  1. Lappeenrannassa ilmestyvässä Karjala lehdessä on 23.12.2010
    Vuokko Juurisojan koko sivun artikkeli otsikolla ”Kutsuttiin
    Pykälävaaran Päätaloksi” – Otto Rummukainen 100 vuotta.
    ”Minä olen vain harrastelija tällä alalla”, toteaa Otto vaat-
    mattomasti.

  2. Hauska kertomus kymmenen vuoden takaa, kiitos Markus!

    Lämpimät onnittelut Otolle 100v. syntymäpäivän johdosta!
    Siunausta ja pitkää ikää päivänsankarille<3

  3. Joskus toiveet toteutuvat ennätysvauhtia. Lähetin Karjala lehden toimitukseen sähköpostia 23.12 klo 00.43. Esitin heille toivomuksen, että tekisivät 100-vuotis päivän tiimoilta Otosta jutun lehteen. ”Suositukseksi” kopioin viestiin Värtsin sivuilta Oton synttärit ja Otolle vuoden kynä kirjoitukset, sekä linkin Värtsin sivuille. Totesin vielä viestissä, että toivomukseni tulee kyllä vähän viime tipassa, mutta…
    Noin 12 tuntia myöhemmin postiluukustani kopsahti yllättäen Karjala lehti (minulla ei ole tällä hetkellä voimassa olevaa tilausta). Ja siinä oli Tellervon mainitsema juttu Otosta! Tapahtumien samanaikaisuus huvitti minua suunnaattomasti!
    Mainittakoon vielä, että ko. Karjala lehti jaettiin veloituksetta kaikille Karjalan Liiton jäsenille, joita on yli 40 000. Lehden normaali levikki on hieman alle 10 000.

    Markus Kontiaiselle kiitos tästä vanhasta tarinasta, minulle se oli uusi.

    Otolle lämpimät onnittelut juhlapäivänä!

  4. Noin kaksi vuotta on kulunut aikaa kun Otto Rummukainen täytti 100 vuotta. Jos Luoja suo niin 102 vuotta tulee täyteen tällä viikolla 28.12.2012.

    Radiossa on lauantaisin klo 7-9 välillä ohjelma ”Onnen sävel” johon voi lähettää onnitteluja merkkipäiviään viettäville.
    Viime lauantaina kuulin luettavan Otolle ainakin yhdet onnittelut. Oton palvelutalolla tiedetään avata radio silloin.
    kuuntelulle.

    Ohjeet onnittelujen lähettämisestä löytyy yle.fi sivuilta

    http://yle.fi/radiosuomi/ohjelmat/2010/12/onnen_savel_-_laheta_syntymapaivaonnittelut_2243162.html

  5. Värtsissäkin on kirjoitettu muutamaan otteeseen
    Otosta. Tässä yksi niistä tarinoista.
    *
    Kirjailijayhdistys Ukri myönsi Otto Rummukaiselle
    Vuoden Kynän 2010 palkkioksi hänen sinnikkäästä
    kirjailijatyöstään.

    Suuren yleisön tietoisuuteen Otto ponnahti tv-sarjan
    ”Pykälävaaran Päätalo” kautta.
    *
    …..”Karjalan sineen sieluni jää”…..

  6. Tellervo on nähnyt kiitettävästi vaivaa Otto Rummukaisen esille tuomiseksi Värtsissä. Se on merkittävää kulttuurityötä!
    Minäkin innostuin. Klikkasin Värtsin HAKU-ruutuun: otto rummukainen. Ja mitä löytyikään! Kymmenessä eri ryhmässä mielenkiintoisia kirjoituksia. Nyt kannattaisi koko Värtsin lukijakunnan viettää aikaa Ottoa muistellen noiden juttujen äärellä. Oli se aikamoinen Pykälävaaran Päätalo!

    Itselleni Otto Rummukaisen kunnioituksen aihe on -kirjallisen tuotannon lisäksi – hänen opintokerhotyönsä. Harva tullee ajatelleeksi – tietämättään – että suomalaisen yhteiskunnan demokratian perusta on ns. itsekasvatuksessa, jonka isä lienee Santeri Alkio ja liikkeelle panija nuorisoseuraliike. Ilman tätä ruohonjuuritasolla tapahtunutta omaehtoista opiskelutoimintaa – monipuolista jos mikä – ei suomalaista, maltillista, osallistuvaa, toimivaa demokratiaa olisi syntynyt.

    Nyt kun lähes kaikkea näyttää ohjaavan media ja sen takana vaikuttavat voimat, nyt tarvitaan taas sitä, mitä Otto harrasti.
    Tarvitaan pienten ryhmien kokoontumista itse valitsemansa
    opintoaiheen ympärille. Vähintään 5, jotka ovat täyttäneet 15 vuotta ja vähintään 5 kokoontumista, niin siihen saa valtion apua. Aiheen saa siis itse valita. Aloituspaperi ja lopetuspaperi johonkin opintokeskukseen. Esimerkiksi Maaseudun Sivistysliittoon, jonka työntekijäksi poikkesin kesken pappisurani vuosina 1981-86.

    Taitaisipa olla ihan kirjan aihe tässä Otossa ja hänen aatemaailmassaan ja työssään!

    Kirjoitan tätä myös siksi, että olen Oton perustaman Värtsilän Kotiseutuyhdistys ry:n nykyinen puheenjohtaja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *