Savotat tärkeässä roolissa

Savottaa Kaurilassa 1970-luvulla. Kuvat EJ

Värtsin kirjoituksissa on ollut kovasti esillä kirkonkylän tapahtumia, joskin kylätkin ovat tulleet niissä mainittua. Omat muistikuvani ajoittuvat sodan jälkeiseen aikaan. Mitä mahdollisuuksia kylillä oli tuolloin selvitä elinvoimaisina jatkossa?

Kun maantiet rakennettiin Kenraalinkylästä Kutsuun päin ja Kaustajärveltä Värtsilään, ei oltu enää jumalanselän takana. Savotat saivat aivan uutta vauhtia sotakorvausten myötä. Kymiyhtiöllä oli suuret metsäalat näillä seuduilla, niinpä miehiä ja hevosia oli paljon sen savotoissa. Myös kuorma-autot tulivat tärkeään rooliin kehityksen rattaissa. Isäni oli työnjohtajana Kymissä, joten sain seurata aivan aitiopaikalta pikkupoikana, miten asiat etenivät.

Tarvittiin kämpät miehille ja hevosille. Ensiksi rakennettiin Verkkolammin kämppä Otrakankaalle, sen jälkeen Särkilammen kämppä Kenraalinkylään, ja tietysti oli ns. virman talo valmiina Kaustajärvellä. Sisä-Karjala rakensi kaupat molempiin kyliin. Kenraalinkylässä oli jo aikaisemmin ollut pieni Irtolan kauppa Mantsisen talossa.

Pienet kiviset peltotilkut antoivat mahdollisuuden kasvattaa perunaa ja juurikasveja sekä ohraa ja kauraa. Myöhemmin alettiin toimittaa myös maitoa meijeriin Joensuuhun, josta saatiin pieni lisäansio elämän taipaleelle.

Kylissä savotoitiin niin firmojen mailla kuin omissa metsissä.

Savotat olivat tärkeässä roolissa. Niiden työllistävä vaikutus näytteli suurta osaa jokapäiväisen leivän saannissa. Savotat vaativat työporukkaa isot määrät. Niinpä ns. lentojätkiä oli myös merkittävät määrät ympäri Pohjois-Karjalaa. Heillä ei ollut muuta kotia kuin nämä kämpät. Itsekin olin nuorena poikana yhden kesän Särkilammin kämppämiehenä, jossa kuulin monenlaisia tarinoita maailman taruilta. Jälkeen päin kun ajattelee, miten tiukassa se leipä oli, niin ei auta kuin ihmetellä, että niinkin hyvin niistä ajoista selvittiin. Savotoitten työllistävä vaikutus koko kunnalle oli merkittävä.

Isäni kuoltua 1953 vain 42 -vuotiaana meidän perheessä alkoivat tiukat ajat, jäihän äiti kolmen pienen lapsen kanssa vastaamaan koko huushollista. Sain myöhemmin seurata savottahommia setien kautta. He ottivat mukaansa jo ollessani kansakoulun ylemmillä luokilla. Olin myös istutus-, vesurointi-, laikutus-, ojankaivu- ynnä muissa metsänparannustöissä. Mieleen painuvin homma lienee laikutus kesäkuussa paloaukealla, lämpöä lähes +30 astetta.

Ei se työmiehen rooli ollut niinä aikoina kovin korkealla. Kun propsitkin kuorittiin, niin russakan kokoisesta läntistä tuli huomautus virman taholta. Nykyään ne menee kuorimatta tehtaalle, eikä kukaan valita asiasta. Työnjohtajatkin olivat silloin kahden kuoren välissä, sillä esimiehenä olivat metsäteknikot. Heitä oli tietysti erilaisia, niin kuin me ihmiset tahdomme olla.

60-luku toi tullessaan savotoitten loppumisen vähitellen. Oli aika hakea uusia tuulia maailmalta. Siellä Helsingin seudulla vierähti lähes 20 vuotta. Joensuuhun palasimme 80-luvun alussa. Se on eri jutun aihe.

Ilmari

Share

5 comments for “Savotat tärkeässä roolissa

  1. Aina kun tuollaisen Ilmarin savottajutun lukee tai kuulee kerrottavan, tulee levoton olo. Millaisen ylämäen alta ovat Suomen hevoset ja miehet – myös keskenkokoiset poikaset – nostaneet suomalaisen hyvinvoinnin! Entä sitten kun nykynuoriso on bailannut aikansa ja tungeksii täysinäisiin hoitopaikkoihin! Mihin me rammat sitten joudumme! Toisaalta, lukekaapa lehtien kuolinilmoituksia! Miten paljon niiden joukossa onkaan savotta-aikojen jälkeen syntyneitä, isiensä ja äitiensä raskaita aikoja kokemattomia! Luonto näyttää potkaisevan luonnotonta elämänmenoa! Niin se on??? Tuli tämmöistä mieleen Rummukkalan Oton syntymäpäivänä.

  2. Teiden tekemisestä tulee mieleeni Pykälävaaran tien rakentaminen, oliko 50-luvun loppua vai 60-luvun alkua.Sain olla rakennusmestarin kyydissä kassalipas sylissäni tietyömiehille palkkoja maksamassa. Rahat olin lajitellut pusseihin, nimi vain kiven päällä listalle kuittaukseksi ja pussi kouraan.Ei ollut palkkatilejä, korteista puhumattakaan, selvää rahaa selvästä työstä. Aika on muuttunut ja muuttuu vinhaa vauhtia..

  3. Siinä vierähti reilut viisi vuotta ennenkuin näin tämänkin mainion kirjoituksen. Kiitos Ilmarille muistuttamisesta. Saatettiin olla samalla paloaukealla laikuttamassa petäjän kylvöä varten jossain Verkkolammen ja Pesälampien välillä.

    Pykälävaaran tie tehtiin 50-60 luvun taitteessa. Olen ajatellut kirjoittaa siitä jotain, kun vain tulisi tehtyä. Muutamia kuviakin on jemmattu sitä varten.

  4. Helteiseltä kylvötyömaalta tämäkin tarina.
    Kaikkein ikävintä varmaan oli kulotusalueen kylvö. Nokista ja hikistä hommaa.

    Kangastus.
    Porukka oli kylvämässä kulotettua aukkoa siellä jossakin. Työmaan pomo oli löytänyt itselleen varjopaikan aukon reunalta. Sattui siihen pomon esimies joka tuli tarkastuskäynnille.” Mitäs tämä tämmöinen touhu on, porukka vai seisoskelee”. “Se on vaan kangastusta” vastaa työmaan valvoja.” Miten niin kangastusta”.” kävelkää tuonne aukolle lähemmäksi niin näätte miten kuokat heiluvat ( Kirjasta Tähtiporukkaa)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *