Sumi söi jouluomenat

Siitä joulusta on reilusti neljäkymmentä vuotta, kun isä oli kaupoilla käydessään ostanut meille lapsille kaksi kiloa jouluomenia, ison ruskean paperipussillisen. Siihen aikaan omenat olivat lapsille vielä harvinaista herkkua. Aikaisempina jouluina olimme saaneet Helsingin tädin paketissa tummanpunaisia omenia; nyt ihan oman kylän kaupasta. Isä riisui hevosen valjaista ja päästi pihaan piehtaroimaan. Piehtarointi oli hevosesta mieluista lumipesua työpäivän päätteeksi. Isä oli jättänyt ostokset rekeen lammasvällyn alle siksi aikaa, kun kävi pudottamassa heinät lehmille navetan ylisiltä. Eipä ollut Sumi voinut vastustaa reestä tulevaa omenan tuoksua, vaan oli rouskuttanut koko pussillisen omenia tyytyväisenä. Ostoksia noutaessaan isä oli nähnyt hevosen turvasta roikkuvan vain ruskeita märkiä paperipussinriekaleita, joita hevonen yritti lajitella pois suitsien lomitse jouluateriastaan. Eipä tälle hevoselle voitu omenatempusta vihaisia olla, koska se oli perheen lemmikki – oikeastaan minun kasvattama hevonen.

Monena jouluaattona Sumilla oli erikoistehtävä toimia joulupukin hevosena. Otsaharja koristeltiin punaisin lettinauhoin ja aisat päällystettiin punaisella kreppipaperilla, aisoihin sidottiin aisakello, useampikin ja setolkkaan kulkuset. Ajorekeen lastattiin hirven taljan alle heiniä ja apepussi. Mukaan otettiin iso pärekori lahjoja varten. Äidin puukantinen vieraskirja narisevin saranoin toimi muistiinpanokirjana ja kukon pyrstösulka oli kynänä. Veljeni muuntui pukiksi ja toinen velipoika tontuksi. Itse sain olla välillä pukin muori, välillä tyttötonttu ja tietysti hevosrenki. Näin viiletettiin aattoiltana useassa naapurissa lasten iloksi pukin virkaa hoitamassa.

Joulukirkkoon ajoimme hevosella, jos keli oli suotuisa. Kirkonmenojen ajaksi hevoset sidottiin kirkkoaidan vieressä olevaan hevospuomiin. Puomi oli jyrsitty vuosikymmenten kuluessa syville kouruille. Varmaan osa hevosista ikävystyi odottelemaan veisaajia. Silmissäni on näky kymmenistä hevosista puomilla; osa purren heinää, osa tussuttaen apetta pussistaan. Silloin tällöin joku hevonen hirnahti tai hermostuneena tepasteli hetken. Pimeään pakkasaamuun hikinen höyry nousi kaulalta ja turvasta. Hevosten selässä oli harmaat tai mustat loimet tai vällyt suojaamassa kylmältä.

Sitten Enkeli taivaan loppui, suntio Kalle nousi kellotorniin ja kumautteli palveluksen päättyneeksi. Kirkkokansa toivotteli toisilleen hyvää joulua, siirtyi rekiinsä ja innokkaimpien kilpa-ajo alkoi. Kellot kilkattivat, kulkuset helkkäsivät, tierat lentelivät, reet natisivat. Taloissa tuikkivat kynttilät ikkunoilla. Savu nousi piipuista suoraan ylös. Joulupäivän aamu alkoi haalean punertavana kajastaa. Hevonen talutettiin piehtaroinnin jälkeen talliin, suittiin, pantiin soimeen haalea vesiämpäri, koussikallinen kauroja ja sylillinen kuivaa heinää. Pyyhittiin portaitten edessä havumattoon lumet huopatossuista ja käytiin sisään. Takassa leiskui lämpöä hohkava tuli. Tuoksuva joulukahvi odotti hellan kulmalla. Ja joulupullat ja piparit pöydässä katettuna valkoiselle kaitaliinalle, jossa oli molemmissa reunoissa rivi punaisia joulukelloja.

Share

1 comment for “Sumi söi jouluomenat

  1. Sisältörikas ja upea kuvaus jouluaamusta.Huomaa, että
    hevosta on kohdelty hyvin perheessänne.

    Augusti-sedälleni sattui samansuuntainen vahinko kun hän
    palasi kauppareissultaan Vanhasta Värtsilästä. Kusti
    kaivoi reteesti ruskean paperipussin repustaan ja paiskasi sen
    pöydänkulmalle todeten: “Tuossa ois Hilimalle tuomissii!”
    Akustille sattui vain omenapussin sijasta rukkaseen tarttumaan
    kananmunapussi. Arvahan sen kuinka siinä kävi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *