Lappeenrannassa asuvan venäläisen perheen äiti Anna Smirnova oli vuoden miljoonas rajanylittäjä Niiralassa jouluaattona kello 12.30. Koko perhe, isä, äiti, kaksi tytärtä ja serkku olivat matkalla Petroskoihin isoäidin luokse.
Pohjois-Karjalan rajavartioston puolesta ojensivat perheelle maskottinallen vuoropäällikkö Jarno Pölönen ja rajavartiomestari Juha Okkonen. Lapset saivat suut makeiksi joulukaramelleista. Tullipäällikkö Erkki Multamäki muisti miljoonaperhettä kylpypyyhkeellä ja tullimerkein koristellulla uistimella.
”Aamupäivällä liikenne oli sen verran hiljaista, että jännitimme, tokko ennakkoon kerrottu ajankohta pätee, mutta hyvinhän se osui”, kertoi Pölönen. Iltapäivällä ylittäjien määrä alkoi lisääntyä.
Niirala on itärajan neljänneksi vilkkain ylityspaikka Vaalimaan, Nuijamaan ja Imatran jälkeen. Imatran kanssa se on paininut samassa suunnilleen miljoonan ylityksen sarjassa. Välillä Niirala nousi jo kolmanneksi, mutta lähinnä rekkaliikenteen ansiosta Imatra meni taannoin ohitse.
Värtsi julkaisee historiallisen hetken kunniaksi kuvakoosteen Niiralan ylityspaikan menneistä vuosista. Kuvat ovat lähinnä vuosituhannen alkupuolelta.