Sulkeutuuko ympyrä joskus?

Vanhassa Värtsilässä, tuossa muutaman kilometrin päässä, perustetusta Wärtsilästä on kasvanut melkoinen jättiläinen. Sillä on 160 toimipistettä 70 maassa ja työntekijöitä yli 17 000. Uskomatonta.

Muitten suurten yritysten tapaan Wärtsiläkin putkahtelee silloin tällöin uutispalstoilla. Milloin on tehty suuria kauppoja, milloin taas saneerataan, usein samanaikaisesti.

Nyt ollaan suuntaamassa toimintaa yhä enemmän Aasiaan. Nokiat ja wärtsilät ovat menossa Kiinaan ja Intiaan, joissa on kasvavat markkinat.

Aika aikaansa kutakin. Milloinkahan on vuoro palata tänne synnyinseuduille, edes rippusia tänne sijoittaa? Ei ympyrän sulkeutuminen aivan utopiaa ole, sillä Venäjän markkinat ovat myös merkittävät. Ehkäpä joskus on aika perustaa tietohallinnon osaamiskeskus Värtsilään.

Yritykset valitsevat sijaintipaikkansa sen mukaan, mikä on toiminnan kannalta edullisinta. Wärtsilä syntyi aikana, jolloin näiltä seuduilta oli luontaiset kauppayhteydet itään, esimerkiksi Pietariin. Sotien jälkeen se joutui siirtämään toimintansa kokonaan pois itärajalta, mutta sotakorvausten maksaminen siivitti yhtiötä.

Venäjä näyttää kehittelevän vapaakauppa-alueita ja viisumivapauksia esimerkiksi Norjan kanssa pohjoisessa. Tällaisilla on merkitystä yritystoiminnan kannalta. Suomen itärajalla jatkuu entisenlainen, kovin kankea puuhailu. Jotenkin tuntuu siltä, että Suomen kuuluminen Euroopan Unioniin on tällaisissa asioissa toistaiseksi enemmän hankaluus kuin mahdollisuus.

Vaan jospa eräänä päivänä kaikki on toisin. Silloin voi tapahtua paljon ja rymähtämällä, niin hassulta kuin se näillä näkymin saattaa kuulostaa. Tämä on hyvä pitää mielessä, kun Niiralan kehittämistä ja tulevaisuutta pohditaan. Sitähän kaiketi tehdään monellakin taholla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *