Kirjoittajan ilot ja tuskat

Otto Rummukainen on kirjoittanut kunnioitettavan pinon kirjoja. Kuvassa kaunokirjallista tuotantoa.

Kirjoittaminen on henkisesti hyvin palkitseva harrastus, vaikka varsinkin kirjojen aikaansaaminen on vaikeaa. Luomistuskat ovat yleensä melkoiset. Sitä voi jokainen kokeilla.

Harva valtakunnan tasonkaan kirjailija ansaitsee kirjoittamalla elantonsa. Meillä paikallisilla harrastajakirjoittajilla ei ole koskaan eurojen kiiltoa silmissä. Kirjojen painokset ovat muutamia satoja kappaleita. Siinä eivät kirjoittajat enempää kuin mahdolliset kustantajatkaan juuri nettoa. Ainoita taloudellisesti hyötyviä lienevät kirjapainot, jotka majailevat muilla mailla. Ne ottavat maksun taksojensa mukaan eli ovat kohtalaisen kalliita seurustelukumppaneita, kuten Otto Rummukainen on sanonut.

Otto on ottanut yleensä 400 kappaleen painoksen. Sen hän on myös saanut vuodesta toiseen kaupaksi ajamalla polkupyörällä pitkiä matkoja talosta taloon. Tuskin hän on satulaan istunut pelkän huvin vuoksi, vaikka pyöräilystä on pitänytkin, vaan eräänlaisen pakon edessä: muuten kirjat eivät mene kaupaksi.

Paikallisten ihmisten tuki on paikalliselle kirjoittajalle tärkeää. Jo pitemmän aikaa olen kuitenkin ihmetellyt, pitääkö kirjoittajan todella käydä itse kauppaamassa aikaansaannoksiaan, polkea iäkkäänäkin kotiporteille, ennen kuin ostetaan? Eivätkö ihmiset voi kauppareissullaan piipahtaa kirjakaupassa hakemassa kirjan kuten ostavat piimätölkin? Kirjakaupat hankkivat kirjoja hyllyilleen, jos kysyntää on.

Teuvo Tikan vuosikymmeniä sitten julkaistuja kirjoja kaupitellaan edelleen. Omasta puolestani voin kertoa, että vajaa vuosi sitten julkaistua novellikokelmaani Luomuhumalaa on mennyt niin entisillä kuin nykyisillä kotikunnailla minimaalisen vähän, paljon vähemmän kuin esimerkiksi kirjoittajayhdistys Martvassa on jäseniä. Onneksi kauempana kiinnostus on ollut hieman parempaa.

Paikallisten harrastajakirjoittajien teoksia ei yleensä näy kirjakauppaketjujen näyteikkunoissa tai mainosjulisteissa. Niissä on esillä menekkiteoksia. Matineoihin ei kuulu kutsuja.

Paikalliset lehdet suhtautuvat kohtalaisen myönteisesti. Uuden kirjan ilmestyttyä on useimmiten uutispätkä palstoilla, mistä on syytä olla kiitollinen. Kriitikkoarviointi on sitten jo ekstraa. Poikkeuksiakin on: Luomuhumalan julkistamistilaisuudessa olivat muut kutsutut paikalla, mutta oman pitäjän Uutisalasinta ei näkynyt. Siellä ei ole vielä ollut sanaakaan kirjasta ja tuskin tuleekaan.

Share

1 comment for “Kirjoittajan ilot ja tuskat

  1. 22.8.2010 at 12:34

    Aika kaltoin kohdeltu sinua Erkki UutisAlasimen taholta. Yleensä ovat tulleet ihan yhdellä vihjauksella haastattelemaan ja tekemään juttua. Omalta osaltani olen kiitollinen huomaavaisuudesta.

    On se aika nöyryyttävää, että kirjailijan on mentävä kotioville tuputtamaan teoksiaan. Itse olen arvellut, että minun kirjojeni ostaminen on vapaaehtoista, ei siihen ketään pakoteta ;-/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *