Raja valtiksi

Tohmajärven kunta hehkuttaa mainonnassaan valtakunnan rajaa valttina matkailussa ja muussakin elinkeinotoiminnassa. Se on oikein, se on eräs mahdollisuus paikkakunnalla.

Aidon rajan löytää Värtsilästä, enkä tarkoita tällä yksinomaan Niiralan ylityspaikkaa. Esimerkiksi Sääperinjärven itäpäässä on pätkä rautaesirippua, joka saattaisi kelvata vaikka museoitavaksi. Olisi vahinko, jos näillä seuduin itärajaan oleellisena kuuluva piikkilanka-aita ajan saatossa kaikkialta purettaisiin. Näinhän voi kuvitella käyvän, kun rajaa vartioidaan nykyisin toisenlaisin keinoin.

Piikkilankaa lienee viritelty itärajalle aikoinaan lähinnä kotieläinten takia. Näinä päivinä niitä liikuskelee rajan liepeillä entistä vähemmän. Lehmän kokoisia elikoita aita lienee pidätellyt, mutta ei esimerkiksi possua. Värtsiläläinen tarina kertoo Kaustajärven muorista, joka sotien jälkeen kävi ostamassa porsaan kirkolta. Suorin polku kotiin kulki rajalinjan vieritse. Onkilammen tienoilla potsi karkasi naapurivaltion puolelle. Muori perässä, eikä piikkilanka pidätellyt. Sai kuin saikin porsaan kiinni, ja molemmat palasivat onnellisesti omien puolelle. En tiedä, miten suuri rajaselkkaus edellä kerrottu oli, ehkä tilastomerkintä kuitenkin.

Rajavyöhyke on kaventunut ja määräykset ovat järkevöityneet. Tämä on ollut kannatettava suuntaus. Ilahtuneena luin pitäjäyhdistyksen nettisivuilta, että Värtsilä-päivillä käydään tänä kesänä oikean rajan tuntumassa. Eränkäyntimahdollisuudet ja luonto ovat olleet itsestään selviä, tosin vajavaisesti käytettyjä valtteja tälle seudulle. Vetovoimaa lisäisi, jos ihmiset voisivat tutustua itärajaan vielä nykyistä vapaammin. Uteliaisuus sitä kohtaan on luonnollista. Kannattaisi myös miettiä, voitaisiinko tämä kenties muuttaa turistien euroiksi, kuten jossain Berliinin muurin tienoilla on tapahtunut.

Share

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *