Kategoria: Runot

Poika Pohjois-Karjalasta

Syntyi lapsonen suvella kasvoi maalaismaisemilla salon suuressa sylissä korven kovan katvehessa Pyöri poika pellon päissä piiperteli pientarilla auttoi isää askareissa metsätöissä meinaeli. Isä toivoi toimellista työnsä tositekijätä pellon pienen kyntäjätä jatkajata jalon homman. Tästä jutteli somasti kertoeli kaunihisti kun he…

Otto Rummukaisen stipendirahaston palkinnot

Tänä keväänä Otto Rummukaisen stipendirahastosta jaettiin palkinnot Värtsilän koululaisille järjestetyn kesärunokilpailun perusteella. Runokilpailussa oli kolme sarjaa: 1 – 2. luokkalaiset, 3 – 4. luokkalaiset ja 5 – 6. luokkalaiset. Palkinnot jaettiin koulun päättäjäisissä 2.6.2012. Suvun runoraati luki läpi noin 60…

Kesä

Aurinkoinen, paiste päivän neiti Kevääseen ihastui. Kohta kosimaan kävikin. Suostui sulo neitokainen. Siitä rouvaksi rupesi, nimi neien Kesäks kääntyi. Uusi polvi ponnistihe lämmön, suven liitoksesta. Kesä kersoja keräsi: pesihinsä piipittäjät, koloihinsa ketun pojat, mäyrän pennut mäkitörmään, hirven vasat vailla suojaa,…

Hiirikoira työn touhussa

Kissa hiipii hiljallensa, vaanii vaahteran varjossa, mustarastasta metsästää, tinttejäkin tarkkailee. Linnut lentoon lehahtaa paistit puuhun pyrähtää. Kissaa kaiketi keljuttaa harmaaturkkia harmittaa. Haaveeksi jäi hiiripaisti, linnunlihat luuloksi. Tyytyä täytyy tuttuihin ihmisten iltaeväisiin, pussiruokiin, papuihin, makupaloihin mauttomiin. Vuokko Väänänen

Kevät

Maalis maata näyttää, toivein mielen täyttää: Kohta saadaan mahlaa, mettä, venhe mielii sulaa vettä. Viheriän helman heittää neiti kevät, puut se peittää. Tuoksuu pihka petäjästä, kulkijalla riemu tästä. Tuomipuusta toinen tuoksu, ilon soittaa puron juoksu. Jalka etsii tyhjää tilaa, ettei…

Satu

Tuli tuolta Tuhkalasta hiillokselta huomaamatta mies pieni, pukinsorkka, sarvet somasti sojossa otsaluusta oienneena. Katselevi kiilusilmin, miten maailma makaapi, kuinka kulkee ihmismieli, aatokset ajassa tässä. Haluaisi haltuhunsa sekä miehet että naiset, kelpaisivat kakaratkin. Keksii keinon, kivan konstin. Pistää pyyntiin pyydyksensä ongen…

Tuulen mastoissa

Pilvet purjeina tuulen mastoissa kuljettaa meri suolainen alla purttani keinuttaa. En sinua löytänyt lauluista seireenien en rannoilta maailman muiden merien. Missä näen kaislain rantaan kasvavan siellä tiedän sinun minua odottavan. Yhä tuttua tulijaa ruorissa kaipaavan tuuliin väsyneet purjeensa laskevan. Vielä…

Mummoräppi

Värtsiläisten Seuran jouluaterialla  Anneli Simonen esitti sisarensa Sinikka Tappuran kirjoittaman Mummoräpin.   Muutamat Värtsin lukijat ovat kyselleet saisiko räpin luettavaksi Värtsiin.  Annelin luvalla teksti julkaistaan tässä. Mummoräppi Oon eläkemummo kuuskytä plussa. Rauhassa tahtoisin elellä mutta viisaat ne huutaa osallistu jotta ei…

Kultahääpäivänä

Koppasinpa komerosta hyllyltäni hyppysiini pyyhkeet puhtoiset pitohon. Vähän oli väljähtyneet värit vanhoissa vaatteissa, kovin kulunut kangaskin, melkein harsoksi haihtunut. ”Muistatko sie, ukko-kulta, mistä moiset meille matkas?” Siitä aikaa on kulunut viisi jo vuosikymmentä. Seisoi neito nuori, norja valkoisissa vaattehissa, hieno…

Vuosi vaihtuu

ennen kun isä oli nuori mies lähti tammikuussa savottahommiin laittoi parireen kuntoon hevoselle heiniä säkkiin reppuun äiti laittoi evästä ja kahvia termokseen savotasta isä palasi pimeän aikaan joskus oli repussa jotain makeaa lapsille joskus pelkkä makkaran pätkä yön selkään lähti…

Muistoja

aamulla isä valjasti Ilon kirkkoreen eteen laittoi aisakellon juhlakulkusen siskon ja veljen välissä isä kuskipukilla hirventaljan päällä koko perhe ryijy peittona lumi pöllysi kun ajettiin pimeässä valoja ikkunoissa punaisia pahvitähtiä rovasti puhuu joulun sanomasta nukahdan välillä havahdun kun papin ääni…

Pussihousuruno

Tuli syksy, lähti linnut loppui kesäiset kiireet Lähti ukko pohjolasta lähti Kultansa keralla meni Muorikon mukana. Tuli noille Turkin maille, Atatyrkin aukioille, hikisille hietikoille. Pois jo jouti villapaita pussihousut ja pusakat. Näytti naiset nuoremmilta oma kulta kauniimmalta. Käänty pääkin jo…

Itkevä puu

Puu itkee vaikka päivällä vielä juhlittiin joulukadun avajaisia ja pukki karautti paikalle kumipyöräkärryllä pollen vetämänä lapsia kyydissä Illalla katson uutisia: Libya on saanut pakolliset väkivallat tehtyä on egyptiläisten vuoro osoittaa mieltä kumiluoteja ja kovia kärsimystä, itkua kiihkoa, huutelua, terroria, verisiä…

Lokinpoika

Lokinpoika rannalla viileällä sannalla miettii vielä kesää emoa ja omaa pesää miten siellä heilui heinät aallot joskus niin kuin seinät ruoka tuli suoraan suuhun öisin tuijotettiin kuuhun nyt on tullut syksy maille talvi on jo viittä vaille isä, äiti lentoon…

Pörssi

Sisässäni sappi soutaa musta mura möyristelee kuullessani uutisia talouden tietämiltä. Etenkin ne edusmiehet, vaikuttajat, vakavarat, tosissansa toistelevat silmät sivuun sihtaellen: ”Tehdään toki voitavamme, kaikki keinot käyttelemme, jotta jatkuisi jalostus, tulis töitä tekeville.” Uskotko, kun uunotetaan? Pajunköyttä paksunlaista suolletaan siltä sijalta,…

Kiire

Kesän muistoja 4 Joutuin siemenet maahan, pääsevät kasvun alkuun. Onpa ilo nähdä taimien nousevan! Joko siihen rikkakasvitkin ehättivät? Hara heilumaan ja näpit nyppimään! Pian saadaan pötyä pöytään ihan omasta maasta. Mansikan punaiset posket kutsuvat maistamaan. Kuusen alta jo kutsuu mustikan…

Pääskyt

Kesän muistoja 3 Tuli tuolta etelästä siipiniekat singahtivat. Asettuivat asumahan hartaan harkinnan perästä kuistin kesäisen kupeelle. Pesän pienen pakersivat katon korkeimman kohalle. Soma oli seuraella, kuinka kasvoi pienokaiset emolinnun etsiessä hyönteisiä haaliessa mahantäytettä monelle tuolta taivahan sinestä autereesta aurinkoisen. Pian…

Kuistilla

Kesän muistoja 1 Irene Peuhkurinen muistelee seuraavien päivien aikana kesää kuvin, runoin ja kertomuksin. EJ xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx Saunasta raukeat jäsenet levossa – hiljaa. Kasvoilla auringon säteet, suljetut silmät. Jäiden alta vapautuneet aallot, kilo tunkeutuu luomien läpi. Nytkö se on – kesä?

Savusaunalle

Aili Vänttinen on kirjoittanut seuraavanlaisen runon, jonka Hilkka Partanen, os. Vänttinen on tallettanut tuleville sukupolville. Savusauna, ajan painamana, harmaana, ikävässä olet kauan kyyhöttänyt viettävällä kumpareella, luisut olkapääsi tuessa pönkäpuun, hatarin kattolaudoin, auki ammottaissa ovisuun. Keväällä kun kurjet viluansa suolla huusi,…

Sydämeni räytyy

Kolme vuosikymmentä sitten Värtsilän Patsolassa asuva Raili Niiranen meni käymään Valkoisella talolla, joka siihen aikaan oli alennustilassa. Kellarikerrokseen oli tunkenut jostain vettä, jossa ajelehti erilaisia asiakirjoja. Raili pelasti niistä yhden, joka tuntui hänestä merkitykselliseltä. Se oli runo, jossa moni asia…

Laiskottelu syntisen mukavaa

Istuin vuosia sitten tietokoneen ääressä. Se oli aikaa jolloin levykkeet olivat ”lerppuja” eikä koneissa vielä ollut tämmöisiä mukavia ohjelmia tekstinkäsittelyyn kuin nyt. Käyttöjärjestelmä oli mikälie, ja tekstinkäsittelyä harjoiteltiin. Opeteltiin tekstin ”maalaamista” ja ”vetämistä” uuteen paikkaan, sisennyksiä ynnä muuta. Ulkosalla oli…

Käsi käytteli kyneä

On sitä ennenkin Värtsilässä runoja rustailtu. Mun koneen uumenista tuli vastaan oheinen, lähes 118 vuotta sitten kauniilla käsialalla kirjoitettu runo. Se on peräisin Alahovin arkistosta, jonka nykyinen säilytyspaikka on Kansallisarkisto. Lissu Kaivolehto Herra Patruunin hautakiven paljastuksessa 8.7.1893. Wielä vaikka viimekerran…

Vaalien alla

Eräs lukijamme lähetti julkaistavaksi vaalirunon, jonka on kirjoittanut Esko Tiainen (1926-1981), Värtsilän Kylänpään poika. Kenen uurnalle vaaleissa viivasi vienet?/ Kenen aivoja silloin sä käytät?/ Yksinkertainen ihminen varmasti lienet,/ jos toisten vain toiveita täytät./ Sitten haukut, kun kaikki on pielessä,/ sillä…

Runon riemukkuutta

Runot -palstasta on lyhyessä ajassa tullut eräs Värtsin luetuimmista palstoista. Se on ollut myös kynäilijöiden suosiossa, mistä suuri kiitos. Runoilijoilla on mahdollisuus kirjoittaa säkeitään suoraan palstan Vastaa-laatikoihin, mitä suosittelen. Runoja voi lähettää myös Värtsin sähköpostiin, varsinkin jos niihin liittyy kuvia.…

Kevätpyhä

Aamuvarhaisella reppuun työnnän eväspalaa kaksi, talsin kohti niemen päätä, uhmaan säätä, jäätä. Puronsuussa sulassa sorsat uivat. Lokkiparvi kirkuu rannan kynnöksellä. Astun kohti jäätä. Sataa tihkuvettä. Kairaan jäätä. Reppuani tongin, istun, ongin. Manaan säätä. Kairaan jäätä. Istun ongin. Särjen saan ja…

Ymmällä

Kullan kallis kissimirri pöyvän päällä pilkisteli, pahassa pulassa piltti elämässään ensi kerran. Onko hiiri, hittolainen? Viimein se tavoittaa tohti, käpälällä kopsahutti, lipoi kieli liukkahasti, leikkisästi leuat louskui. Ah, tää onkin oivallista, melkein kuin ihan imisi maitoa emon nisästä. Hyvää kannattaa…

Kisu ruokalevolla

Kaikenlaisia kaloja, ahvenia ahmiskelin, särjet sulloin suolen mutkaan, ruodot kaikki rouskuttelin. Rupesipa raukomahan ruuan runsahan perästä. Siitä ponkaisin petille, peiton päälle pötköttämään, rennosti näin retkottamaan, mahan myötä makoamaan laitoin itseni levolle.

Runot

Naisten työt Miehet usein urahtavat, koirahat ei kainostele esiintuomasta tuotosta, saavutusta suurenmoista mediassakin mainiten. Naiset näkymättömissä uutterasti uurastavat, raatavat ilman rahoja maine minimoituneena. Silti saavat aikaiseksi monen monta esinettä, tarpehellista tavaraa, sekä silmälle iloa. Kukapa sen nyt sanovi kumpi ompi…