Kategoria: Lukijan kuvat

Pesäpallo

Pesäpallosta olen joka kesä kuullut puhuttavan. Nyt minä tiedän minkälainen se on ja yllätin sen vielä pesästä.Lienee samanlainen pesijä kun Käki, joka munii toisten pesiin. Tämä pallo oli ilmeisesti vallannut harakan pesän. Hemppa Turunen

Lintuvideot

Hei tässä ois pari ikkunapongausta täältä Luutalahdesta, Mustarastas ja peippo.  Pakkasyöt vaikuttavat niin linnut pyörivät talviruokintapaikalla. Tänään 1.5.2020 myös kyyhky kävi tutkimassa ruuvanjätteitä rukintapaikalla.

Laskiaisviikon säätilanne

Ilmoja piisaa Sanoo Värtsilän paikallinen säätiedottaja Heino Turunen Tältä näyttää keskitalven maisemat. Lumen korkeuden mittaamiseen olisi riittänyt tänä talvena koululaisen viivotin. Jänisjoen veden korkeus 65.40 ovat yleensä kevään tulva lukemia, kun normaalilukema pitäisi olla tähän aikaan talvesta puolitoista metriä alempana.…

Suomen suvea

Perheen nuoriso päätti ryhtyä myymään mansikoita ja herneitä kesäpaikan tienvarressa. Lähdettiin hakemaan myytävät lähitilalta. Sunnuntaiaamun seesteessä havahduttiin Ihailemaan Suomen kesän kauneutta. Kuvat ovat Vakka-Suomen pelloilta mutta toivat minun muistoni Värtsilän laaksoon.      

Syystunnelmia Värtsilästä

Kaikki Värtsin lukijat eivät ole Facebookissa jonka Värtsilä -ryhmään kuvia olen viime viikkoina päivittänyt. Laitetaan näitä siten myös tänne Värtsiin muistutuksena siitä kuinka upea paikka Värtsilämme onkaan. Kuvat ovat Sääperiltä sekä Pirtajärveltä. Ne on otettu tavallisella puhelimen kameralla joten laatu…

Syyskesän tervehdys Luutalahdesta

Syyskesän tervehdys 8.10.2018 täältä Luutalahdesta.. Nuoria riistalintuja metsätillä. Niitä näyttäs olevan lukuisia, varmaankin pesintä on onnistunut erinomaisesti. Rantaruokitut sorsatkin kasvattaneet terveennäköisiä poikueita. Joutsenet viivähtävät ja ruokailevat Luutalahden pikku-lahukoissa. Tässä pimeä kuva, yritin ottaa revontulista mutta ne olivatkin silloin juuri heikossa…

Perhosretki

Koitin tänään siis 7.7.2018 kuvata perhosia tien varsilta. Retki meni aika katkonaiseksi, koska sää oli erittäin vaihteleva ja paikat myös. Tienvarsi kukat ovat jo aika monilukuisina lajeina kukassa, ei kuitenkaan runsaimmillaan. Horsmat kukkivat aika runsaasti aurinkoisilla paikoilla, varjoissa nupuillaan. Kyllä…

Kukintatiedotuksia

Näistä luonnon marjojen satotoiveista. Täällä Tuupov. kukkii lakka, se ei ollenkaan tarttes nyt hallaa eikä juuri kovaa /pitkää sadettakaan, silloin ei pölyttäjät lentele, silloin tulee vajaita pölytykiä, epämuotoisia marjoja. Sade tiputtaa myös terälehdet kukista. Karpalon kukinta on myös käynnissä, Satuin…

Tervehdys täältä naapurikylästa

Tervehdys täältä naapurikylästa, Tuupovaarasta. Niin on lämmintä jotta ihan naurattaa, taitaa tuumia kyyhkykin. Kävi syöttöpaikan jyvänkuoria kuoputtelemassa. Täälläpäin karhujen kakkakasatkin ovat suuria just.. just autolla ohi pääsee. Talven jälkeen karhuja on taas liikkeellä useita täälläpäin, taitaa niitä olla muuallakin, etenkin…

Kevätmielellä

Tässä lintujen syöttöpaikan vierailioita. Punarinnat, nokkavarpunen, järripeippo myös tikli on käynyt vierailulla. Kevät tulee nyt vauhdilla, mitenkähän nuo tulvat kehittyy. Hanhet ja joutsenet lentelevät levottomasti, etsiskelevät varmaankin ruokapaikkoja. Täällä on soilla vielä lunta noin puolimetriä, mut kovaa vauhtia vähenee. Tiet…

Ratavartiolla

Oheinen kuva on Ratavartion pihalta. Minulla ei ole aavistustakaan miksi tämä kuva on otettu. Mitä tällä on haluttu kertoa tai ikuistaa? Tänä päivänä se kertoo meille ainakin sen kuinka rajavartioiden työskentely menetelmät ovat muuttuneet. Tämän kuvan oton aikaan rajamiehet tarkistavat…

Tunnistatko Talon?

Pääsiäisenä löydettyjen Niirala aiheisten valokuva-aarteiden jakaminen jatkuu.Toivottavasti en pitkästytä tai ärsytä ketään näillä vanhojen asioiden jorinoillani. Tämä kaunis mandariinikattoinen talo oli Niiralassa.Nyt se on jo purettu.Tilalla on päivitetyt asuinrakennukset.Tila toimii ymmärtääkseni edelleen aktiivisena tuotantotilana. Tämän talon yläkerrassa muistan pelanneeni muutaman…

Lukijan kuvat

Kiirastorstain iltarusko. Ruskotus aivankuin risti. Keväänmerkki kaksi joutsenta Hapo-ojalla tarkkailemassa. oli vielä jäässä, läksivät varmaan pois odottelemaan, etsimään sulapaikkoja saadakseen ruokaa. Kovat ovat vielä yöpakkaset.

Lukijan kuva

  Kuva on ollut sanomalehti Karjalaisessa rippikouluaikana. Minä oon takarivissä toinen vasemmalta. Olimme silloin rippikoulussa. Siinä samassa kirkon huoneen viereisessä keittiössä pidettiin kotitaloustunteja jatko eli kansalaiskouluaikana. Ruoka tarjottiin tuossa samassa huoneessa missä myöhemmin kävimme rippikoulun.  Vuosi on ollut joko 1962 tai 1961…

Sienilöytö

Kuka tunnistaa kuvassa olevan sinilakkisen sienen? Minä en muista koskaan moista nähneeni. Liekö tämän kesän jotain mutaatio värimuunnoksia. Meidän tontin takapihalla niitä on yksi läjä kasvamassa.   Heino Turunen

Syksyn kuvasatoa

Moni on liikkunut varmaankin luonnossa ahkerasti, onhan marja ja sienikausi parhaimillaan. Toivottavasti kamerakin olisi ollut jollakulla mukana. Kaikilla luonnossa liikkujilla on yleensä matkapuhelin mukana ja melkeimpä kaikissa nykyajan puhelimissa on kamera, joissakin yllättävän laadukaskin. Joten eikun kuvia nappailemaan. Pistäkäähän kuvia…

Terveiset Luutalahdesta

Kuvasatoa täältä Tuupovaarasta. Aukkohakkuun laitamilla oli joku haukka tähystelemässä saalista. Ei jäänyt kuvattavaksi. vain yksi, pikatarkennuskuva, auton ikkunasta. Tässä herkullisen näköinen marjalautanen, vaikka marjamaidoksi. Tuossa näkymä Tohmajärven Kirkkoniemestä, Suomi 100vuotta kamppanja väreissä. Sieniaika on myöhässä. Olen sanut vain muutaman kanttarellin…

Sorsapoikue

Tässä on suurehko sorsapoikue, liekkö omiaan vaiko perhepäivähoitaja. Aika komia näky, kuin käärme meni rantaheinikossa Luutalahdessa. Kovin olivat pirteenolosia, jopa huomasin että joku poikanen nappasi siinä uidessaan jonkun hyttysen ilmasta, oikein hypähti ylös vedestä, ei vaan harmikseni sattunut kuvaan. Kymmenen…

Taistelu talvea vastaan

Kesän tuoja hävisi taistelun talvea vastaan. Vainaja on varmaan yksi räystäämme alla aiemmin pesineistä pääskyistä. Västäräkkipariskunta sen sijaan hyppeli jäillä terveen oloisina. Kuva otettu 7.5.2017. Monet valittavat, etteivät ole kuulleet teeren kukerrusta. Oikeassa ovat. Vain yksi taistelupari on näkynyt jäällä.…

Ikoneista lasten savitaiteeseen

Vierailulla kansalaisopiston kevätnäyttelyssä Suunnistimme kansalaisopiston vuosinäyttelyyn, koska se on kaupungissamme, Lappeenrannassa, varma kevään merkki. Odotettavissa oli monenmoista taidetta aina ikonitaiteesta, lasinpalakoristeluun, tekstiilitöihin ja savitöihin. Ikonitaiteen osastolla tapasin Sari Pärssisen, joka on harrastanut alaa todella paljon, aina ulkomaisia opintoja myöten. Hänen…

Mökiltä paluu.

Katseltuani Marinan hienoja kuvia Väyrysen pellolta rupesin etsimään omista valokuvistamme vastaavanlaisia, joissa olisi sitä samaa tunnelmaa kuin Marinankin ottamissa kuvissa. Löytyihän sieltä yksi valokuva viime syksyltä. Oli ollut mukava mökkipäivä, ja oltiin palaamassa illalla kotiin. Matkalla on kilometrien pituinen Kaasmarkun suora.…

Talvisia kuvia

Tarjoan joitakin talvisia kuvia katseltavaksi ennen kuin kesä kerkiää. Kuvissa on kuoppia, kuhmuroita ja tasaistakin. Jossain kuvassa lienee jänöjussin pesä piilossa. Piisamin pesä jossain toisessa. Joutsenet odottavat vielä lumien sulamista pesän päältä. Eräässä kuvassa on ilmeisesti lemmenkipeän teeren kirjoitusta mielitietylleen.…

Mitä kuvat kertovat?

Tervehdys teille Värtsin lukijat.Tässä pari kuvaa aiemmilta ajoilta. Sanotaan että kuvat kertovat vai kertovatko? Ensimmäisessä kuvassa: Eikös olekkin aivan selvästi tuo soteuudistuksen piolookis-visuaalinen kaavio.Siitä näköjään ei puutu enää kun selkeät pääkohdat. Niin se on aivan selvä ratkaisu,ellei loppuosaan tule enempiä muutoksia.…