Vanhoja valokuvia; vieläkö löytyy tunnistajia?

Niiralassa asuva Reijo Kaikko toimitti Värtsissä julkaistavaksi kolme valokuvaa 1930 – 40 luvuilta. Niissä ovat esillä hänen vanhempansa mutta myös kymmeniä muita ihmisiä, joiden henkilöllisyys kiinnostaa. Tämän tyyppisiä tunnistustehtäviähän on ollut vuosien varrella verkkolehdessämme varsin usein ja erittäin monet kasvot ovat näin saaneet nimen. Vieläkö lukijoissa tai heidän läheisissään olisi muistajia, jotka voisivat antaa myös näihin kuviin liittyviä tietoja?

Värtsilän aseman koulu 20.toukokuuta v. 1934. Kevättutkinto, Kaarlo Kaikko opettajan takana oikealla puolella.
Valokuva J. Ikonen
Värtsilän aseman koulu 23. maaliskuuta v. 1938. Käsityötunti, Aarne Kuosmanen takarivissä kolmas oikealta ja hänen vieressään piisin kohdalla Kaarlo Kaikko.
Tyttöjen rippikoulun konfirmaatio Uudenkylän maamiesseuran talolla v. 1942 tai -43 (?). Irja Kaikko o.s. Mustonen toisessa rivissä vasemmalta kahdeksantena.

6 comments for “Vanhoja valokuvia; vieläkö löytyy tunnistajia?

  1. Me olimme Reijon kanssa koulutovereitaan mutta sitä en tiennyt että Äitimme olivat rippikoulukavereita.
    Sirkka Vallius on eturivissä neljäs vasemmalta.
    Muuttanut juuri Varkaudesta Värtsilään jäätyään orvoksi kun isästä tuli sankarivainajia.

    Isäni oli tuohon aikaan Stalinin kanavalla Povetsassa.
    Paluumatkalla 1944 he tapasivat toisensa ensikerran Värtsilän aseman seuduilla.
    Isä odotti kuljetusta Lappiin saksalaisten kanssa painimaan ja Äitini oli huoltamassa taukoa pitäviä taistelijoita.
    Että semmoinen love story ☺️

  2. Keskimmäisessä kuvassa pojat ovat n.14-15 vuotiaita.Eipä arvanneet ,että 4-5 vuoden päästä ammuttiin ihmisiä oikeasti.Ikäluokka on oletettavasti -23 syntyneet.Ake ja Kalle tulivat takaisin,mutta montakohan tuostakin porukasta jäi sille tielleen?Ake tuli sotainvalidina takaisin.Sotaan joutui jopa -26 syntyneitä.Tytöt ovat -28 syntyneitä ja ihmetellä täytyy tyttöjen lukumäärää.Vaikka kuinka tuijottelisi kuvaa en tunnista kuin ylärivistä ikkunan kohdalla oik. ilmeisesti Aune Kuosmasen?Joren äiti muistuttaa -60 luvun alun Anja Penttistä. Lukumäärä selittyy ehkä sillä,että tässä on myös ns. vanhan Wärtsilän tytöt.Kirkkohan tuhoutui sodassa.

  3. Minulla on tämä sama rippikuva. Takarivissa ikkunan edessä laitimmaisena oikealla seisoo äitini Pirkko Mattinen.

  4. Kiitos hienosta rippikoululaistyttöjen kuvasta. Itse olin seuraavassa rippikoululaisryhmässä. Tuttuja suurin osa, mutta nimiä ei tahdo tulla enää mieleen. Herrat edessä ovat: kanttori Antila, rippipappi Aatolainen ja Taivainen (olisiko ollut suntio?), hänellä oli leipätyö rautateillä Värtsilän asemalla. Tytöt joita tunnistan: alarivistä Rauha Tirkkonen (1 vas), Tyyne Karkkulainen (2 vas). Toinen rivi :Maire Blankenstein (5 vas), Hilkka Blankenstein (6 vas), serkukset ja Kirsti Piiroinen (12). Kolmas rivi: Irja Toljander (3 oik), Kurri (9). Neljäs rivi: Irja Konstig (1 oik), Lea Moilanen (2 oik), Mattinen (4), Lintunen (6). Ainoastaan kolmella tytöllä on kuvassa valkea puku. Silloin sota-aikana oli vaikea saada rippipukukankaita. Mustia asuja sai helpommalla (korjaamalla vanhoja leninkejä). Eturivissä, tytöllä oikealla, näyttää olevan puukengät jalassa. Itse lainasin äitini mustia kävelykenkiä. Eiköhän moni muukin tyttö hoitanut homman lainakengissä. Herroilla näyttävät kengät olevan komeasti lankattuina. Meidän rippipappi oli A Honkanen, ei halunnut, että meitä kuvattaisiin. Tiukka mies mielipiteiltään.

  5. Hikkka Partase tyttöjen rippikoulukuvassa olevista herroista mielestäni rippipapin oikealla puolella oleva ”herra” ei ole Taivaisen ”setä” vaan ukkini, Tauno Turunen, joka toimi asemamiesten esimiehenä Värtsilän asemalla. Musikaalisena miehenä hän osallistui aktiivisesti seurakunnan toimintaan muunmuassa sijaistamalla kanttoria, ohjaamalla kuoroja ja rippikoululaisia virsien ja hengellisten laulujen maailmaan.

  6. Hei Raija Kinnunen!

    Anteeksipyyntöni, kun sotkin ukkisi setä Taivaiseen. Tätä se huonomuistisuus teettää.

    Kevätkorvaa odotellen Hilkka Partanen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *