Saunassa

Kotomaassamme eletään näihin aikoihin aivan uskomatonta saunabuumia. Missähän aivoriihessä lienee asia käsitelty noin hienoon malliin, ja telkkarikin oli vihkiytynyt asialle, sanonko, että koko sydämellään. Pusan Sepolle lämmin kiitos, taas kerran, kun kaivoit esille Värtsin arkistosta saunamuisteloita.
Nuoripari Partanen asui aikoinaan Heinäveden asemalla ennen Joensuuhun muuttoa. Aivan lähinaapurissa asui muuan äiti ja tytär. Talossa oli myös ruokakauppa. Tytär, ei mikään ”lapsenhuima” enää, kertoi että äidin kanssa saunareissu sujui hiljaisuuden vallitessa. Puhua ei saanut saunomisen aikana. ”Sauna on pyhä paikka”, äidin ajatuksen mukaan. Voihan sen niinkin ajatella.

Gallen-Kallela: Sauna

Eräästä laatikosta osui tuo hieno saunakortti käteeni. Kuva esittää Akseli Gallen-Kallelan maalausta Sauna (1889). Melkein samanlainen sauna oli evakkotalossamme, lavoineen päivineen, kiuas oli vain pienempi. Eräänä päivänä kävi niin, että sauna syttyi palamaan. Tilalle saatiin pian rakennettua uusi, ehompi sauna. Hyvät löylyt siinäkin saimme.
Reilut 50v sitten olivat silloisen kuoroni Soihdun naisjaoston naiset saunakutsuilla kesällä Partasilla.

”Sauna tuo lohtua, sauna tuo rauhaa.
Siellä on ihmisen olo niin lauhaa.
Sauna kun sulle tuo olon niin armaan,
kietaista pyyhkeeseen kiva on varmaan.”

Saunottiin tyttöporukalla, ja todella kietaisin itseni uuteen pyyhkeeseen. Tietysti laulettiin ja pidettiin hauskaa! Kiitokset vielä kerran runoilija Maija-Liisalle ja koko muulle porukalle tuonilmaisiin! Hyviä kesälöylyjä tutuille ja vähemmän tutuille, toivoo Hilkka Partanen.

3 comments for “Saunassa

  1. Saunakulttuuristamme on Värtsissä tuotu luettavaksi paljon erilaisia näkökulmia ja kokemuksia. Jatketaan vielä.

    Hilkan esille nostama saunaan liittyvä tapa on myös – hiljaisuus. TV:n saunareportaasit olivat enemmän meteliä kuin hiljaisuutta. Sallittakoon se ilo, ken siitä nauttii. Mutta kyllä kuuman löylyhuurun alla on kiva myös olla ihan hiljaa, mietiskellä päivä tapahtumia. Joskus hiljainen saunarukouskin voi olla kohdallaan.

    Värtsilän seurakunnassa – ja nykyisin Tohmajärven – on toiminut aktiivisesti miesten saunaillat. Joensuussa Rantakylän seurakunnan saunamiesten ja Tohmajärven seurakunnan saunailtojen välillä on vuosittain muutaman kerran yhteisiä kylpyjä. Viimeksi Jussi Raerinteen ”mökillä” Kaustajärvellä. Muisteltiin löylyjen ja kahvituksen jälkeen menneitä. Mm. kuinka Värtsilän saunamiesten toiminnassa 1990-luvulla oli puuhastelua Venäjän Värtsilässä. Rakennetti sankarihautausmaan aita ja hoidettiin ruohonleikkuut. Siivottiin lentokentän lähellä olevaa hautausmaata liiasta puustosta. Vanhakin hautausmaa sai osakseen kunnostusta. – Nyt on oltu tässä mielessä passiivisia. Miten lie sankarihautausmaan laita?

    Omasta lapsuudestani ja nuoruudestani muistan saunan merkityksen hyvin tärkeäksi. Sauna sijaitsi Jänisjoen rannassa. Vesi tuli pumpulla joesta. Laituri toimi sukeltamisen ponnahduslautana. Saunan vintillä olivat kesällä tehdyt vastat. – Sauna oli myös pyykkitupa ennen pesukonetta ja vielä vähän sen jälkeenkin. – Kyllä pyykinpesu on nykyisin leikintekoa verrattuna sen aikaiseen. Onneksi äidin apuna oli Solehmaisen Helli. Ei kyllä muuten äiti olisi selvinnyt navetan, tuvan ja lapsijoukon kanssa. Puhumattakaan monesta aktiviteetista seurakunnan, marttojen maatalousnaisten, sotainvalidien jms. parissa. – Ehkä voimia antoivat myös saunan hiljaiset hetket!

    Mutta kyllä saunoista parhain on – savusauna. Sen lämmittäminenkin on kuin kulttitoimintaa. Ullukan – kotini – ensimmäinen rakennus olikin juuri savusauna – Lieksajoesta nostetuista hukkupuista rakennettu ”monumentti”.

    Eilisiltaisen sanomisen jälkeen onkin nyt kiva lähteä mustikoita poimimaan. Toivottavasti en häiritse karhuja, joita Kunnaksen Pekan antaman tiedon mukaan on näillä salokulmilla runsaasti.

    ”Löylyä lissää…löylyä lissää…”

  2. Mekin olimme eilen tuttavapariskunnan vieraana Liperin Kuoringalla nauttimassa aivan erinomaisesta kylvystä satavuotiaassa savusaunassa. Se oli kaikkinensa pitkä reissu ja rituaali; lähdimme liikkeelle Värtsilästä Kaustan mökiltä iltapäivällä puoli viiden jälkeen ja palasimme vasta kahden aikaan yöllä!

  3. Saunassa minä en syntynyt. Muut sisareni oli syntynyt saunassa. Koti sauna oli sotatoimialueella ja myös sotilaat käyttivät saunaa. Lapsena saunan vieressä olleiden marjapensaiden läheltä kaivoin onkimatoja. Löysin kivärin panoksia ja panoskampoja. Myös vainajat pestiin viimeiselle matkalle puhtaana saunassa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *