Kyykkäottelu pe 19.7.2019 klo 18 Patsolan kentällä.

Värtsilän Kisa järjestää kyykkäottelun Värtsiläpäivien alkajaisiksi perjantai-iltana 19.7.2019 klo 18 Patsolan urheilukentällä. Tämän kesäinen kyykkäottelu on viides kerta jonka järjestämme. Aikaisemmin on pelattu perinteisillä säännöillä, mutta viime kesänä pelin kulkua muutettiin sen verran, että vähennettiin heittokertojen määrää pelin nopeuttamiseksi. Tänä kesänä pelataan myös tällä kaavalla. Ottelu tullaan todennäköisesti pelaamaan yhdellä kentällä. Joukkueisiin tarvitaan neljä pelaajaa, joista jokainen heittää kolme kertaa pelin aikana.

Viime vuonna osallistui viisi joukkuetta ja ottelun voitti Asema-Tenka joukkue.

Ottelun tuomarina toimii Mauri Kekkonen ja pelinkulun juontaa Jorma Summanen.

Kolmelle parhaimmalle joukkueelle on luvassa palkinnot. Tapahtuman aikana on katsojilla mahdollisuus kokeilla esim. lasten kyykkää tai frisbeegolfia.

Toivomme runsasta osallistuja määrää ja leikkimieltä osallistumiseen

Kesäisin terveisin

Värtsilän Kisa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *