Tarun jumppa

Aurinkoisen lauantai iltapäivän kunniaksi, kymmenkunta naista uskaltautui Kososen Tarun ”maraton” jumppaan Värtsilän koululle. Jumppa alkoi puolen tunnin keppijumpalla, jatkui puolen tunnin kahvakuulalla ja lopuksi oli kehon huoltoa ja venyttelyä puolituntia. Jumpassa kävi myös Mervi Venäläinen tekemässä juttua, meistä pienistä yhdistyksistä ja toimioista, Tohmajärvellä ilmestyvään Sivistyksen suakkunoihin, mutta ei se tahtia haitannut. Taru voi tulla kesällä pitämään toisenkin jumpan jos on halukkuutta ja innostusta osallistumiseen.

Kiitokset Tarulle hyvästä ohjauksesta, moni sai varmaan uutta puhtia näin kevättä kohti kehon huollosta ja itsensä kunnossa pitämisestä venyttelyin ynnä muusta liikkumisesta.

Ja suuret kiitokset osallistujille, sanoin jo koululla, että monella on ihan väärä kuva omasta kunnosta ja jaksamisesta, hyvin meni, jokainen teki oman kuntonsa ja liikeratojensa sallimissa rajoissa liikkeet. Tästä päivästä on hyvä jatkaa eteenpäin liikunnan parissa, hyvää kevättä ja kesää kaikille lukijoille.

Värtsilän Kisa Mirja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *