37 comments for “Viikon puheenaiheet, viikko 6/2019

  1. Tervehdys kaikille!
    Vietin SOMEttoman tammikuun eli testasin huvikseni kuinka pärjään ilman netissä käytyjä keskusteluja.
    33 vuorokauden paasto on siis nyt ainakin tällä kertaa ohi, en lukenut tänä aikana feissaria enkä Värtsiä ja olen edelleen elossa sekä tunnen vointini erinomaiseksi.
    Katsotaan nyt, löytyisikö tähän kohdaltani uutta virtaa ja ulottuvuutta. Paria juttua elävästä elämästä olen joutoaikoina mielessäni hahmotellut, mutta eipä mennä asioiden edelle. Muutama tovi vierähtänee ainakin lähipäivinä rattoisasti, kun seulon täältä menneiden viikkojen parhaita paloja sekä pohdiskelen mikä on muuttunut vai onko mikään kuitenkaan muuttunut?

  2. Missä olit?

    Kuuluisa kysymys on, missä olit kun kuulit
    presidentti Kennedyn kuolemasta?
    Missä olit kun kuulit prinsessa Dianan kuolemasta?
    Missä olit kun kuulit Estonian onnettomuudesta?
    Jne

    Monet suomalaiset kysynevät jatkossa:
    Missä olit kun kuulit Matti Nykäsen kuolemasta?

    Nämä ovat niitä elämää suurempia kysymyksiä, jos
    sanonta sallitaan,

  3. Olin Helsingissä Vanhan ylioppilastalon jossain huoneessa ylioppilaskunnan hallituksen kokouksen jälkeen jatkoilla, kun vessassa käynyt kuulutti ovelta, että Kennedy on murhattu. Se oli kova juttu silloiselle nuorelle, joka aloitteli poliittisten uutisten seuraamista. On siitä kulunut aikaa, mutta ei maailma ole siitä sen paremmaksi tullut.

  4. Ollaanko kansa mikä viihdettä tekee toisen kuolemasta. Jokaiselle meistä on päivät luetut. Jokaisella tänne syntyneellä pallon päällä tallanneella on oma tarkoituksensa. Jokainen ihminen on taulun ja laulun arvoinen.

  5. Tellen kysymykseen missä olit niin se paikan muistaminen on varmaankin siitä kiinni kuinka paljon kyseinen asia kiinnostaa ihmistä. Kenedyn kuolinuutinen tavoitti minut Kaustajärvellä radion myöhäisuutisten kautta. Kenedyn kuolinuutisen kuultuamme mietimme veljien kanssa mitä se vaikuttaa maailman poliitikkaan. Estonian onnettomuus, aamuutiset radiosta Kaustajärvellä kasvimaan touhussa, Ensimmäinen ajatus oli, nyt tuli suru moneen kotiin. Dianan kuoleman kuulemien paikka ei muistissa. Matin kohdalla se oli ylättävä tieto. Poistui tuonpuoleiseen eräs aikakautemme taitavimmista mäkihypääjistä. Mutta missä olimme kun presidentti Kekkosen kuolemasta uutisoitiin. Taas en muista missä olin kun uutisen kuulin.

  6. Tänään kävelin kappelin ohi jossa lepää sairaalassa menehtyneet. Oven lähellä musta arvokkaan näköinen automobiili. Toivon Matille arvokkaat läksiäiset.

  7. Matti Nykänen oli kyllä aikamoisen paha
    vaimoilleen. Saivat elinikäisät traumat.
    Varsinkin Mervi, jota hän muistaakseni
    puukotti. En lue Mattia sankariksi. Muut
    saavat lukea. En pistä pahakseni sitä.
    Paremminkin oli narsisti.

  8. Leikki urheilijalle:
    Empä ole huomannutkaan, että kukaan tai mikään taho olisi Mattia arvostanut naissankarina.
    Mäkimiehenlegenda hän on edelleenkin koko maailman laajuisesti tunnustettu.

  9. Kennedy murhattiin reilu puoli vuotta ennen syntymääni. Estonia – viestin toi meille käymään piipahtanut oma isäni, joka oli juuri tuoreeltaan kuullut sen radiosta. Tapaus järkytti häntäkin niin kovin, että omien sanojensa mukaan ”ei uutisen kuultuaan kyennyt muuta kuin itkemään…”
    Dianan kuolema tuli varmaankin tietoon aivan kotitelkkarista. Kekkosen poismenon kuulin Joensuussa vanhemman veljeni ilmoittamana, kun menin hänen luokseen kylään.

    Matin lähtö oli oikeasti yllättävä luonnollisestikin osin hänen iästään johtuen. Vaimoni luki uutisen minulle teksti-TV:stä.
    Matista tiedämme tai paremminkin olemme vain kuulleet kaikenlaista. Voisiko jopa kärjistetysti sanoa, että tiedämme hänestä hyvää mutta olemme kuulleet hänestä pahaa!?
    Joka tapauksessa maallemme kultaa ja kunniaa urheilusaavutuksillaan tuonut maailman paras mäkihyppääjä on nyt poistunut keskuudestamme. Mukava oli hänen uraansa seurata ja jännittää.

    Hempan kommentti asiasta on hyvä; Matilla oli – niin kuin jokaisella meistä – omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Kuitenkin hän itse vastaa omista tekemisistään sekä tekemättä jättämisistään Luojansa edessä. Siellä meistä kukaan ei (onneksi) pääse vertailemaan itseään kehenkään muuhun eli meillä ei ole kerrassaan mitään inhimillistä puolustettavaa!

  10. Eipä ole aiemmin tullut luettua Matin laulujen sanoja. Tietääkö joku, ovatko tähän alla olevaan sanat Matin omat vai esimerkiksi Veksi Salmen? Salmi on hänelle ainakin jotakin sanoittanut.

    Ehkä otin, ehkä en

    Soi rokki-CD koneen uumenissa
    Kun reissusta taas kotiin palataan.
    Vielä hetki, ja tää on todellista
    Kuin pitkä hyppy tuntemattomaan

    Tiedän, ne siellä mua oottaa
    Kamerat salamoineen
    Kohta ne tivaa:
    ”Oliks siellä kivaa?
    Hei Matti, otitko sä simaa?”

    Ehkä otin, ehkä en, mitä väliä sen?
    Kunhan vain siivet nää kantaa.
    Kohti päivää parempaa ne mua kuljettaa
    Ja rauhan taas mieleeni antaa

    Ehkä otin, ehkä en, mitä väliä sen?
    Kunhan vain siivet nää kantaa.

    Älä minua soimaa vaan antaisit voimaa
    Matkalla huomiseen.

    Käy renkaat asfalttia ahnehtimaan.
    Kun kaasun pohjaan painan bootsillain.
    On tuolla jossain uusi maailmani.
    Se pimeydessä mua odottaa.

    Tiedän, jälleen se alkaa
    Tulva kysymysten
    Kohta ne tivaa:
    ”Oliks siellä kivaa?
    Hei Matti, otitko sä simaa?”
    Ehkä otin, ehkä en, mitä väliä sen?
    Kunhan vain siivet nää kantaa.
    Kohti päivää parempaa ne mua kuljettaa
    Ja rauhan taas mieleeni antaa

    Ehkä otin, ehkä en, mitä väliä sen?
    Kunhan vain siivet nää kantaa.
    Älä minua soimaa vaan antaisit voimaa
    Matkalla huomiseen.
    Ehkä otin, ehkä en, mitä väliä sen?
    Kunhan vain siivet nää kantaa.
    Kohti päivää parempaa ne mua kuljettaa
    Ja rauhan taas mieleeni antaa
    Ehkä otin, ehkä en, mitä väliä sen?
    Kunhan vain siivet nää kantaa.

    Älä minua soimaa vaan antaisit voimaa
    Matkalla huomiseen.
    Ehkä otin, ehkä en, mitä väliä sen?
    Kunhan vain siivet nää kantaa.
    Kohti päivää parempaa ne mua kuljettaa
    Ja rauhan taas mieleeni antaa

    Ehkä otin, ehkä en, mitä väliä sen?
    Kunhan vain siivet nää kantaa.
    Älä minua soimaa vaan antaisit voimaa
    Matkalla huomiseen.
    Matkalla huomiseen…

  11. Kyseinen albumi Ehkä otin, ehkä en oli hovisäveltäjä Jussi Niemen käsialaa ja sisälsi mm. 11 kappaletta, joiden sanoituksen osallistuivat Vexi Salmi ja Pertti Suuronen. Siinä oli ainekset kasassa:-)

  12. Leikkiurheilijan mielipiteeseen vielä.
    Hänen tasoiseltaan tasoisensa muistokirjoitus, mutta, kun hän kuolee. Miltä tuntuisikaan jos minä tekisin hänestä muistokirjoituksen kaikista hänen edesottamuksistaan, virheistä ja paheistaan ja nauraisin vielä päälle.

  13. Nyt on maahanmuuttajille kotiuttamis ohjelma. Saman tyyppinen ohjelma tehtäköön myös huippu-urheilijoille kun he palaavat normaaliin päivärytmiin missä me tavantallaajat aikaamme vietämme. Se muutos minkä huippu-urheilija kokee uran loppuessa. Sen me tavan taapertajat voidaan kuvitella, jos ollaan tunne ajattelijoita.

  14. Kaikki kunnia huipulle päässeille urheilijoille!
    Se on ollut verta, hikeä ja kyyneleitä – jokainen tavan tallaaja voi kokeilla.
    Mutta se paluu arkeen, siihen pitäisi saada loivia portaita meidän kaikkien urheilua seuraavien tuella.

  15. Leinoa vapaasti lainaten:

    Ei kenkään ole paha ihminen.
    Vaan toinen on heikompi toista.

    Sama koskee myös Matin viimeistä
    Vaimoa, joka alkoi suruajalla jo
    rahastaa.

  16. Äidinkielessämme ”Korpikommunisti” on yhdyssana. Jos nimerkissä sana ”kommunisti” tarkoittaa sukunimeä, se kirjoitetaan silloin isolla K:lla.

  17. Matti Nykäselle oli mielestäni erittäin hyvä muistokirjoitus eilisessä Maaseudun Tulevaisuudessa. Asiallisesti laaditussa tekstissä tuotiin tiivistetysti, mutta millään tavoin syyllistämättä esiin hänen elämänsä valot ja varjot.

    Kk:lle
    En ole itse huomannut mitään tietoista suruajalla rahastamista. Kysehän lienee lähinnä siitä että media, joka on kiinnostunut julkisuuden henkilöstä ja etenkin hänen virheistään jo hänen eläessään, jatkaa säälimätöntä jahtia myös hänen kuoltuaan.
    Jos syystä tai toisesta tyhjän päälle putoavan urheilijan tai jonkin muun menestyjän elämä ei jo muutoinkin lipsahtele sivuraiteille, niin viimeistäänkin kaikenlainen roskalehdistö riuduttaa ja lopulta tappaa hänet erittäin tehokkaasti sen sijaan että pyrkisi aidosti auttamaan. Näin kävi mm. vuosia sitten Myllylän Mikalle ja tässäkin Matin kuviossa on ollut valitettavasti varsin samanlaiset nuotit.
    Mietitään jokainen mielessämme, täyttyvätkö meissäkin välillisesti vähintäänkin symbolisen murhamiehen tuntomerkit!

  18. Jokainen taaplaa tyylillään.

    Kukaan ei ole seppä syntyessään.

    Jokainen on oman onnensa seppä.

    Auta miestä mäessä, älä mäen alla.

  19. Meillä Olavi Virta ja monet menestyjät ovat jääneet eläissään vaille minkäänlaista arvostusta. Ei Aleksis Kiveä eläissään arvostettu. Ei taidemaalareitakaan arvostettu. Mika Myllylä ajettiin alas ennen kuolemaa. Mäntyranta minun lapsuuden aidols oli Seefeldin kuningas ja Veikko Kankkonen lihapulla pipo päässä aina meitä mustavalkoisen TV:n katsojia viihdytti.

  20. Muistan kun olin pieni pieneksi jäänyt poika. Ei meillä ollut TV:tä., Ei Radio toiminut vain joskus rutisevasta radiosta pystyin ohjelman ja ihmisäänen kuulin. Antenni oli lapsuudenkodissani n.50m pellolle karsitujen kuusien varassa.

  21. Lööppilehtien uutisia seuratessa sain vaikutelman, että monet vanhusten hoivakodit taitaakin olla pikasaattohoitoloita.

  22. Tämä jäi ja ikuistui muieleeni Paavo Noponen ja Pekka Tiilikaisen taidoista radio kuuluttajina. Kuuntelin Seefeldin kisoja radiosta. Mäntyranta voitti viidentoista kilometrin ja radiojuontaja lausui runon: Seefeldin rintehillä suihki suksenkanta maalissa sai seppeleensä Eero Mäntyranta. Pohjan poika pikamatkan voitti siitä kotimaassa onnenpäivä koitti.

  23. Eipäs ruotsalaiset päässeet epäilemään
    Iivo Niskasta aineiden käytöstä vaikka
    aina ovat kateellisia. Paavo Nurmenkin
    hyllyttivät.
    Nykyajan sankari Iivo on. Muistetaan
    vielä sadan vuoden päästä.

  24. Matin minä näin vain yhdenkerran vaikka hän asui samassa kaupungissa viimeiset vuotensa. Yhteinen tapaamisemme oli Lappeenrannan sairaalan parkkipaikalla. Ei sanoja vaihdettu. Parkki liput ostettiin tuulilasiin ja peräkkäin kuljettiin sanaakaan sanomatta sairaalaan oven avautuessa edessämme.

  25. Tämän ja tulevan viikon konkreettisin aihe näyttäisi olevan kattojen lumikuormat.
    Vettä ja räntää on tulossa entisten pakkaslumi höttöjen päälle ja lumen painokuormat vain lisääntyy. Kannatta tarkkailla rakennusten lumikasoja, sillä siellä saattaa olla jollain lappeella tuulen kasvattamia riskikinoksia.

  26. Vaihteleeko lumen paino? Onko sama lumi suvella raskaampaa koska katot sortuu enimmäkseen kevväämmällä?

  27. Lumen paino voi vaihdella paljonkin. Tällä hetkellä hangen pintakin on laskenut 63 cm- 54 senttiin kolmen päivän aikana, vaikka sadetta on tullut hiljalleen kokoajan. Sen laatuista pumpuli lunta, kun oli alkutalven satanut.
    Aiemmin tein mittauksia lumen koostumuksesta. Esim 1cm lunta pakkaspumpulista sulattaen ei tullut kuin alle 1mm vettä, kun taas nollakelin lumesta saattoi tulla lähes 2 mm vetenä. Siitä voi päätellä miksi lumikuormat katoilla painavat enemmän juuri kevät talven puolella.

  28. Alpon kysymys on mielenkiintoinen. Olen itsekin tuota joskus pohtinut ja pidän lumen painon muuttumista kyllä hyvinkin mahdollisena aivan tämmöisellä maalaisella selityksellä, että kuiva lumi imee suojasäällä itseensä ilmassa olevaa kosteutta. Joku asiasta paremmin perillä oleva saisi kyllä selittää meille tämän jutun aivan fysikaalisilla perusteilla.

    Kattojen sortuminen enimmäkseen kevättalvella johtuu kyllä todennäköisesti kuitenkin enemmän siitä, että lunta vain on silloin siellä katoilla kumulatiivisen kertymän vuoksi enemmän kuin syyspuolella tai vuodenvaihteessa!

  29. Lumen paino saattaa lisääntyä juuri näillä keleillä, mutta samanaikaisesti paino myös kevenee, koska ränneistä ja yleensä katolta valuu kokoajan sulamisvettä, joka kumoaa näin painonnousun:-)

  30. Just tällä kellon lyömälä kävin tarkastamassa sademittarin. Vuorokaudessa oli sadetta kertynyt vetenä sekä räntänä 7mm ja hangen pinta ei kun laskee. Siitä voi kuka tahansa jo päätellä miten monikertaisesti lumikuormien paino myös lisääntyy.

  31. Joskus kiistettiin tiukkaan erään isännän kanssa tuosta lumen painosta. Molemmat oltiin yhtä mieltä siitä, että vettähän se lumi on olkoon minkä paksuinen kerros hyvänsä.

    Minä olin kuitenkin valmis myöntämään että lumi saattaa tulla raskaammaksi suvikelillä vaikka en sitä ymmärräkään. Siis vaikka siihen ei sataisikaan lisää vettä eri muodoissaan.

  32. Eero-Matille syntymäpäiväonnittelut! Täyttää tänään – ei ihan pyöreitä – vaan särmikkäitä – tasavuosia – 55. Yritin soittaa, vaan ei syntynyt yhteyttä. Kiireitäkö vai juhlahumua?

  33. Vielä lumen painoon mahdollisesti liittyvä ajatus tai pari.
    Silloin ”ennenvanhaan” maalaistaloissa pyykki pestiin ja kuivatettiin kuka mitenkin parhaiten taisi. Pikkupyykki kuivattiin sisällä mutta lakanat ja muu isompi pyykki ullakolla tai ulkorakennuksissa tai jopa ulkona. Kun jäiset lakanat riippuivat tönkköinä narulla niin tuntui siltä että ne eivät kuivu ennen kesää. Kuitenkin pakkanen oli kuivattanut ne aikanaan, siis pakkasella.

    Minulla on ollut autokatos ilman seiniä. Kun sinne on ajanut auton jonka katolla on lunta, niin pakkasella lumet häviävät auton katolta, siis jälleen pakkasella.

    Jos siis kuiva talvinen ilma pystyy kuivattamaan märän pyykin ja hävittämään lumet auton katolta, niin vastaavasti pakastekuivattu lumi imee ahnaasti kosteutta 0-kelin ilmasta. Kosteuden tasaamisestahan siinä on kysymys.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *