12 comments for “Viikon puheenaiheet vko 20

  1. Tänään14.5 käväisi päivälämpö 28,1 asteessa pappilanpellon alueella.

  2. Nautitaan nyt siitä lämmöstä meidän kotimaassa, jota moni menee hakemaan etelän auringosta. Oikeasti kun ajatellaan meidän onnemme on. Meillä on selvät vuodenajat.

  3. Lappeenrannassa kevät on siinä asemassa, että tuomet ovat kukassa ja koivu hiirenkorvalla. Lehtokotilot puutarhan tuholaiset ovat heränneet horroksesta. Kielot alkavat avata tuoksuvia kellokukkiaan. Katukuvaan on tullut monet tasapainoa vaattivat etenemisvälineet.
    ..

  4. Hautausmaa siivottiin talkoilla, enää 7 henkeä osallistui, mutta ei se määrä vaan se laatu! 😉
    Tuli koko alue putsattua ja suntio Romppanen toi tullessaan maistuvat talkooeväät.

    Valkovuokko leviää metsästä päin ja kukkii parhaillaan.

    Siellä on paljon kiviä vinossa, suntiolle kun soittaa, niin viidelläkympillä seurakunta hoitaa kiven oikaisun.

    Seurakunnan sivuilta löytyy yhteystiedot..

  5. Kiitos hautausmaan talkoolaisille,siellä lepäävien,täällä kauempana asuvien omaisten puolesta🌹

    Ja alkukesän luontohavainto:Mustikka kukkii nyt erittäin runsaasti,toiveita on siis mahtavasta mustikkasadosta👍

  6. Jonkin verran talkooväkeä vähensi – varmaankin – se että klo 13 oli kirkon pihassa toukosiunaus. Väkeä oli noin 40. Eläkeliiton jäsenmäärästä noin 40 % !!! – Ensi sunnuntaina – kaatuneiden muistopäivänä – klo 10 joukolla kirkkoon!!!

  7. Lämpöä riittää.
    Tilastovertailuna viimevuoden toukokuun keskilämpö oli 5,9 astetta Pappilanpellolla.
    Tällaisena, jos sää jatkuu nousee tämän vuoden keskilämpö lukema yli 10 asteen.

  8. Pikkulinnut lauloivat, että yhdistetty Saarivaara-Kaustajärvi
    poppoo talkoili tienvierustat puhtaiksi molempien kylien
    päätien varrelta. Kuulin kyllä huhuja etukäteen, mutta
    meillä oli aikaisemmin sovittuja menoja. Kannattaa kuitenkin
    sanoa kiitoksen sana kaikille reippaille talkoolaisille.

  9. Ei sipulia kannata panna kylmään maahan. Hölmö olen monen mielestä kun kerron tarinan Kaustajärven Ryväs-sipulista. Kinnusen Annilta keväisin kävin rajanpolkua reppuselässä äidin lähettämänä siemen sipulit hakemassa. Meillä oli suuri perhe eikä sipuleista siemeniksi jäänyt. Olin tosi onnelinen, kun siemensipuli repun toin kotiin ja sipulit jakautumalla tekivät keskimäärin kuusi sipuli eli jälkeläistä kasvukautena. Näitä jakautuvia sipuleita en ole ainakaan myynnistä ole löytänyt.

  10. Oudolta tuntuu tämä yltä kylläinen meno. Mitä tämä pieni pallo kestää. Meitä on noin 6- miljoonaa Suomessa. Kiinassa on yli miljardi ihmistä. Jos Kiinassa pylly pyyhitään paperilla, tarvitaan pitkäkuituista sellua yhä enemmän. Suomesta lähtee sellu, joka Kiinassa jatkojalotetaan. Puhdasta vettä Suomessa käytetään uskomattomia määriä ennen sellun maailmalle lähtöä. Sanoisin, että Suomi on kehitysmaa ja paskataan meidän aarre: puhtaat suolattomat vedet.

  11. Miksi hautausmaa monissa tarinoissa on etualalla. Tulevaisuus ja ilo jos on läsnä nähdään ympäristössä näkemystä kohden tulevaisuuteen.

  12. Tänään helluntai/kaatuneitten muistopäivänä oli Värtsilän kirkossa runsaasti väkeä. Reilusti yli puolet muualta Tohmajärveä, ei siis Värtsilän osasta. Kirkkomme on sopiva juhlapaikka. Seurakuntakoti oven takana tuo kotoisuutta.
    Kunnanjohtaja piti runsaasti tietoa tarjonneen puheen. Toivon, että se julkaistaisiin esim. Koti-Karjalassa. Reserviläiset palvelivat tyylikkäästi eri tehtävissä, ja Värtsilän lähetyskahvilaiset olivat valmistaneet maukkaan kahvipöydän. Kaiku-kuoro lauloi kauniisti. Eikä pidä unohtaa myöskään kirkkoherran saarnaa.

    Laiken kaikkiaan, tuli sellainen tunne, että ollaan valmiit mahdollisimman pian suorittamaan kirkon korjaukset ja maalaus. Rahoituskin on nyt valmiina. Joku paikalla ollut kyselikin, että milloin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *