Värtsilä-päivät 21–23.7.2017

Värtsiläpäivien kuva vuodelta 2016. Kuva Vartsin kuva-arkisto

Tulevan kesän Värtsilä-päivillä ei ole Takojan valintaa, vaan eletään tältä osin väli vuotta. Värtsilä-päivillä, eikä koko kesänä valitettavasti nähdä Kesäteatteria Navetan vintillä.
Mutta paljon perinteistä ja uuttakin ohjelmaa on tarjolla heinäkuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna.

Liikuntaa on eri muodoissa (Patsolassa kyykkää ja frisbeegolfia, pyöräilyä, judonäytöstä, Rajakävelyä ja tanssia lauantai-iltana Kari Kurosen musiikin tahdissa). Suomi 100- teema on esillä valokuvissa sekä kivien maalauksessa Suomen väreillä. Entiset koululaiset tapaavat toisensa koulutapaamisessa, johon on suunnitteilla luokka- ja koulukavereiden tapaamisen lisäksi myös ruokailu vanhaan tapaan. Hopeakallion lintutorni ja lähde ovat yhtenä Värtsilä-päivien tutustumiskohteina. Lähteellä voi itse tehdä tuohilipin, jonka saa muistoksi vuoden 2017 Värtsilä-päiviltä. Lapsille ja lapsenmielisille MLL tarjoaa ”Taika-show”:n Puijon Paronin esittämänä; puolen tunnin esityksessä on erilaisia temppuja ja kuulemma pöytäkin lentää???

Näyttelyitä on tulossa ainakin posliininmaalauksesta ja vanhoista valokuvista. Myllymuseo ja kirkko ovat avoinna Värtsilä-päivien aikaan.

Perinteisesti lauantaina on toritapahtuma, jossa on ruokailun ja tuttavien tapaamisen lisäksi on monenlaista nähtävää ja kuultavaa (mm. myyjiä, pelastuslaitoksen kalustoesittelyä, Rajan ja Tullin esittelyjä, judoesitys sekä Ari Monosen ja Vesa Honkasen musisointia ym.) Perinteeksi on muodostunut myös lauantai-illan ehtookellot ja laulutuokio sekä sunnuntain Messu Värtsilän kirkossa.

Suunnitteilla on Kyläkierros, joka tehtäisiin traktorin lavalla istuen. Venäjän retkeä on suunniteltu tänä vuonna kaksipäiväiseksi ja toteutettavaksi Värtsilä-päiviä edeltävällä viikolla. Näin voitaisiin mennä pidemmälle, esim. Lahdenpohjaan tai Pitkärantaan saakka. Nähtäväksi jää, missä muodossa retki toteutuu. Värtsilä-päivien päätteeksi sunnuntai-illaksi on suunniteltu musiikkia tai konserttia Värtsilän kirkkoon. Esiintyjät varmistuvat myöhemmin.

Ohjelmaan tulee tarkennuksia ja mahdollisesti myös muutoksia kesän kuluessa.

Katso Värtsilä-päivien ohjelma täältä.

8 comments for “Värtsilä-päivät 21–23.7.2017

  1. Tänä kesänä on taottava päätä seinään ja sirkusteltava mitä mieleen juohtuu, painettava leuka rintaan ja edettävä kohti uusia vastoinkäymisiä. Ei toenperrään, hyvee yritetään tehä, mutta priimaa pukkaa tulemaan. Ollaan levollisin mielin, valtakunnasa kaikki hyvin:-)

  2. Poikamiehen positiivisuuteen yhtyen ilmoitan omana suosikkinani, että on rohkeaa olla suomalainen. Vaikka sanotaankin, että tarvitaan lottovoitto syntyä Suomeen.
    Värtsilä-päivilläkin on ohjelmaa parhaimman mukaan.

  3. Värtsilän kesäteatteri tiedottaa jutusta lainaus:
    ”Rakennuksessa jossa kesäteatterimme on toiminut vuodesta 1998 lähtien on nyt todettu rakennevaurioita ja se on asetettu käyttökieltoon.
    Rakenteet on luvattu korjata ja toimenpiteet on jo osittain aloitettu.”

    Jokos tämä rakennus on saatukin kuntoon, kun siellä järjestetään Värtsiläpäivillä
    ”Taika-show” lapsille Kesäteatterilla ja Tanssit alkaen klo 20 Kesäteatterilla, ainoastaan teatteria nyt jäädään kaipaamaan.

  4. Pikasementtiä käytetty niillä osilla?:-)

  5. Ja jenkan jytkyttäminen ankarasti kielletty:-)

  6. Vai että oikein ”jenkan jytkettä”.Uskallan epäillä…jos navetanvintin välikatto on ”haavoilla”niin näinköhän se on korjattu Värtsilä-päiviin menessä. Aivan suotta Tohmajärven kunnan porukat vihjailee muita ”syitä”kesäteatterin pois jäämiseen tältä kesältä.Ja vaikka se ”käyttökielto” poistettaisiinkin Värtsilä-päiviin menessä, niin ette voi olla niin tyhmiä, että ette tiedä kuinka monta viikkoa näytelmää viedään läpi,eli HAJOITELLAAN tetterilla ennen ensi-iltaa!!! NIIN että repikeepä siitä…..tätä ei kirjottanu ohjaaja vaan osallistuja.

  7. Jos minä olisin yksi Värtsilän teatterin esiintyjä enkä vain katsoja, niin olisin jo vuosia sitten ruvennut kyselemään, että koskas teatterilaiset saavat pitää kesäloman kesällä, niinkuin tavan ihmiset. Ei saa väsyä eikä väsyä. On vain jaksettava.

    Annetaan nyt teatteriväen pitää tämä kesä vaikka ansaittuna pakkolomana, kun on kerta pakko. Ei muut sivulliset osaa arvioida harjoittelun määrän tarvetta, paitsi ehkä kotiväki.

    Niin tai näin. Joka tapauksessa teatterin välivuosi aiheuttaa tulopuolelle niin suuren kuopan, että sen täyttäminen muulla tavoin, vaikkapa Värtsiläpäivien (kuviteltuina) pääsylipputuloina vaatisi aikamoisen kansainvaelluksen.

  8. Tämä Värtsiläpäivien linkki olisi mielestäni sijoitettava tuohon mainos – osastoon Värtsiläpäiviin saakka. Joku saattaa tänäkin vuonna valittaa sitä, ettei ole nähnyt ilmoitusta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *