Hotelli Joki starttaa tänään Auli Kauppisen luotsaamana

Auli Kauppinen ketoo ajatelleensa jo jonkin aikaa oman yrityksen perustamista. Nyt siihen tuli tilaisuus. Hotelli Joen entisten yrittäjien lopettamisen jälkeen Värtsilän pitäjäyhdistys on pitänyt hotellin toimintaa käynnissä ja Tohmajärven kunta on etsinyt omistamaansa kiinteistöön uutta yrittäjää. Tutustuttuaan hotelliin Auli Kauppinen mieltyi paikkaan ja päätös yrittäjäksi ryhtymisestä syntyi.

Vahvaa osaamista ja kokemusta hoteelli-ja ravintola-alalta Aulille on kertynyt jo parinkymmenen vuoden ajalta. Ammattikorkeakouluopinnot täydentyivät aikanaan vuoden opiskelulla USA:ssa ja valmistumisen jälkeen vielä toisella vuodella tutustumalla amarikkalaiseen ruokakulttuuriin ravintolatyössä.

Kotimaassa työkokemusta hotelli- ja ravintola-alalta on tullut mm. Scandic hotelliketjun palveluksessa Helsingissä, Espoossa ja Imatralla, Sokoksen hotelleissa Etelä-Karjalassa ja Kolilla sekä nyt viimeksi 9 vuotta Joensuun Cumuluksessa.

Auli Kauppisen luotsaamana Hotelli Joki tomii siis kesäkuun alusta, yrittäjän ja hotellin entisten työntekijöiden voimin.

Ravintolan ruokapalvelu alkaa viikolla 23. Tarjolla on kotiruokainen lounas ma – pe klo 11 – 13. Muina aikoina mahdollisesti burger- ja salaattiaterioita. Alkoholin anniskeluluvatkin on haettu ja saatanee käyttöön lähiaikona.

Kodikkuutta ravintolapöytään.

Kun yrittäjä kertoo itse pitävänsä myös amerikkalaisesta ruokakulttuurista tulee se jollakin lailla näkymään myös ravintolatarjonnassa. Ehkäpä asiakkailla on mahdollisuus nauttia texmexisstä tai herkutella pannukakulla ja vaahterasiirapilla.

Asiakkaiden toivomukset ovat palvelun perusta niin hotellin kuin ravintolankin puolella ja pyritään palvelemaan myös paikkakunnan ja asiakkaiden juhlapäivinä tarpeiden mukaan.

Kannattaa kokeilla vinkkejä Aulilta:
Piipahda kahvilla tai jätskillä Hotelli Joessa.
Vietä lepo- ja hemmottelupäivä Hotelli Joessa.
Varaa koko hotelli suku- tai perhejuhlan paikaksi.

Markkinoinnissa Auli aikoo perinteisen lehti-ilmoittelun lisäksi panostaa erityisesti verkkomarkkinointiin. Kannattaa siis käydä tutustumassa uusiin Hotelli Joen netti- ja facebooksivuihin.

Uuden yrittäjän mukaan asiakaspalvelu on kaiken toiminnan lähtökohta ja päämäärä sille, että Hotelli Joki on viihtyisä helposti lähestyttävälämmin ja ystävällinen niin kuin Aulikin.

Verkkolehti Värtsi toivottaa menestystä ja onnea Aulille ja Hotelli Joelle.

4 comments for “Hotelli Joki starttaa tänään Auli Kauppisen luotsaamana

  1. Pohdin sitä voiko tähän kommentoida. Paras tuki yrittäjälle on käyttää hänen tarjoamia palveluita.

  2. Kalevi on täysin oikeassa:-)

  3. Onnea uudelle yrittäjälle.Heinäkuussa pitää piipahtaa Värtsilä-päivillä ja katsomassa hotelli Jokea.

  4. Onnea yritämisee kauppiset han on kovija tekemään töitä ,ei siinä ainakaa saa työtä pelätä,”Yritänyttä ei laiteta on vanha sanonta” Terveisin Kalevi Kauppinen Palokka.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *