Kari Tapio

Kari TapioUnohtumaton Kari Tapio
70-luvulta se alkoi
Eron ikävää, onnen hetkiä

Kari Tapio: Sinut tulen aina muistamaan, Valitut Palat 2015

Oma muistoni Kari Tapiosta on kirkkokonsertista vähän ennen mestarin siirtymistä tuonilmaisiin. Tapio otti yleisönsä varmasti, vaikka välillä yskänkohtaukset keskeyttivät laulun. Joskus esiintyjä pyysi orkesterin jatkamaan ja levähti kirkon penkissä. Silti tunnelma oli jouluisen lämmin ja yleisö innostui suosionosoituksiin jokaisen laulun jälkeen. Ja lopuksi nähtiin Kari Tapion tavaramerkki, moikkaus kättä ohimolle heilauttamalla.

Tätä kokoelmaa kuunnellessa huomio kiinnittyi siihen, että mukaan oli otettu myös alkukauden vähemmän tunnettuja lauluja. Yleensä Tapio laulaa menetetystä rakkaudesta, sydänjuuriin menevästä ikävästä, unohtumattomista ihmissuhteista. Mutta joskus olen kuullut häneltä myös lauluja reissumiehen elämästä ja kohtaamisesta baarissa, kun rekkamies pistäytyy sämpylällä ja tapaa mieheensä kyllästyneen viljelijän vaimon.

Kari Tapio ( 1945 – 2010) teki ensimmäisen levytyksensä vuonna 1972. Koko kansan tietoisuuteen hän tuli vuonna 1976 levytetyllä hitillä Laula kanssain. Hittejä kertyi sitten jatkossa lähes joka levytyksestä. Mieleen ovat jääneet mm. Olen suomalainen, Myrskyn jälkeen, Sinut tulen aina muistamaan, Kylähäät, Elämältä kaiken sain jne… . Kari Tapion kasvaneella suosiolla oli myös haittoja. Hänenkin kaverikseen työntyi kuningas alkoholi ja alkuvuodesta 1996 hän huomasi olevansa jatkuvasti väsynyt ja hengästyvänsä helposti.
Myöhemmin hän joutui teho-osastolle ja kuvauksissa huomattiin tukoksia, jotka olisivat hoitamattomina olleet kohtalokkaita.

Operaation jälkeen jatkui tahti entisenlaisena useiden levytysten ja rankan keikkaelämän merkeissä. Uusia albumeja olivat mm. Sinut tulen aina muistamaan, Bella Capri, Juna kulkee ja Toiset on luotuja kulkemaan. Tässä vaiheessa laulajasta oli tullut ns. ”kansan omaisuutta” . Iskelmä- Finlandiakin myönnettiin Tapiolle kunnianosoituksena suomalaisen iskelmämusiikin hyväksi tehdystä työstä.

Tapion viimeiseksi levytykseksi jäi toukokuussa 2010 ilmestynyt coverkooste Vieras paratiisissa, josta tähän kokoelmaan on otettu päätösbiisi Sata kelloa. Yleensä viihdetaiteilijan elämä on raskasta. Monesti he kohtaavat ennenaikaisen kuoleman kaikkensa antaneena.

Itse viihdyn Kari Tapion laulujen parissa. Tätäkin juttua varten kuuntelin läpi myös Tapion tuotannosta tehdyn boksin jossa on yli neljäsataa puhuttelevaa laulua.

Jouko Varonen

 

2 comments for “Kari Tapio

  1. Eilisen Hesarissa oli ilmoitus, että Kari Tapion ja puolison Pia Viheriävaaran kuolinpesien jäämistö kaupataan huutokaupalla Espoossa 17 päivä huhtikuuta. Meklarina toimii huutokauppakeisari Aki Palsanmäki. Ennakkotarjouksia ottavat myös vastaan.

  2. Jokainen ”ihminen on laulunarvoinen”. Myös saman voi sanoa taiteilijoiden suhteen. Kaikki laulut on laulettavaksi ja runot kertovat ihmisen syvistä tuntemuksista siinä hetkessä läsnäolollaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *