Katsaus Pohjois-Karjalan rajavartioston toimintaan – kesäkuu 2015

rajavartiolaitos95vRajojen valvonta

Pohjois-Karjalan rajavartioston valvomalla maastorajaosuudella tilanne oli kesäkuussa vakaa.

Maastorajalla Kiteen alueella tapahtui 7.6.2015 luvaton valtakunnanrajan ylitys. Pohjois-Karjalan rajavartiosto huolehtii asian tutkinnasta. Asiaa käsitellään myös rajavaltuutettujen kesken.

Rajatarkastukset
Niiralan rajanylityspaikalla rajan ylitti kesäkuussa 138 556 henkilöä, kun vuoden 2014 vastaavana ajankohtana lukumäärä oli 146 401 ylittäjää (laskua 5 prosenttia). Venäläisten rajanylittäjien määrä Niiralassa putosi viime vuoden kesäkuuhun verrattuna noin 21 prosenttia. Venäläisiä rajanylittäjiä oli yhteensä 43 797 henkilöä, kun viime vuoden kesäkuussa heitä oli 55 308. Suomalaisten rajanylittäjien määrä vastaavasti kasvoi kesäkuussa noin neljällä prosentilla ollen yhteensä 93 650 henkilöä.

Rajanylitysliikenne Niiralan rajanylityspaikalla on ollut hienoisessa laskussa vuoteen 2014 verrattuna. Vuoden 2015 alusta rajanylittäjiä on ollut yhteensä 746 667 henkilöä, kun viime vuonna vastaavana aikana rajan ylitti 782 262 henkilöä. Laskua alkuvuoden aikana on ollut 4,6 prosenttia.

Niiralassa evättiin kesäkuussa kahden henkilön maahanpääsy puutteellisten maahantuloasiakirjojen vuoksi.

Joensuun lentoasemalla ulkorajan ylittäneitä henkilöitä tarkastettiin kesäkuussa yhteensä 368.

Lieksan Inarin tilapäisen rajanylityspaikan kautta rajan ylitti kesäkuussa 524 henkilöä.

Rikostorjunta
Kiteen kunnan alueella 7.6.2015 kahdesta luvatta maastoitse valtakunnanrajan ylittäneestä ulkomaalaisesta henkilöistä on käynnistetty tutkinta epäillystä valtionrajarikoksesta. Henkilöt ovat hakeneet turvapaikkaa Suomesta ja henkilöt ovat sijoitettuna Joutsenon vastaanottokeskukseen. Pohjois-Karjalan rajavartiosto jatkaa tapauksen selvittämistä.

Niiralassa havaittiin kesäkuussa kolme rattijuopumustapausta.

Näiden ohella havaittiin 27 liikenne- ja ajoneuvolain rikkomusta, yksi ulkomaalaisrikkomus, sekä 17 muiden säännösten rikkomusta. Rikkomusten seuraamuksina annettiin 16 rangaistusvaatimusta, kolme rikesakkoa ja 19 huomautusta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *