Katsaus Pohjois-Karjalan Rajavartioston toimintaan – kesäkuu 2014

rajavartiolaitos95v

Rajojen valvonta

Pohjois-Karjalan rajavartioston valvomalla maastorajaosuudella oli seurantajaksolla rauhallista.

Rajatarkastukset

Niiralan rajanylityspaikan kokonaisliikennemäärä on viime vuoden tasolla. Rajan ylitti kesäkuussa noin 146 400 henkilöä ja ensimmäisellä vuosipuoliskolla rajan ylittäneitä matkustajia on yhteensä noin 782 300. Viisumivelvollisten rajanylittäjien osuus oli kesäkuussa noin 38 prosenttia, kun se edellisvuonna vastaavaan aikaan oli noin 40 prosenttia. Kuukauden vilkkain päivä oli Venäjän kansallispäivä 12.6.2014, jolloin rajan ylitti 6 647 matkustajaa.

Niiralassa evättiin kesäkuussa kolmen henkilön pääsy maahan puutteellisten maahantuloedellytysten vuoksi.

Niiralan ENPI-hankkeen tietyöt etenevät suunnitellussa aikataulussa. Työt jatkuvat tien pintaosien ja valaistuksen rakentamisella. Asfaltointi alkanee suunnitelman mukaisesti heinäkuun loppupuoliskolla. Rakennustöiden on tarkoitus olla valmiina marraskuussa 2014.

Joensuun lentoasemalla suoritettiin 190 ulkorajatarkastusta. Lieksan Inarin tilapäisen rajanylityspaikan kautta rajan ylitti toukokuussa 272 henkilöä pääasiassa puutavaran tuontiin liittyen.

Sotilaallinen maanpuolustus

Pohjois-Karjalan rajavartioston rajajääkärikomppania kotiutti 19.6.2014 saapumiserässä 2/2013 (astunut palvelukseen 8.7.2013) ja saapumiserässä 1/2014 (astunut palvelukseen 6.1.2014) varusmiespalvelusta ja vapaaehtoista asepalvelusta suorittaneita miehiä ja naisia. Kotiutettavia henkilöitä oli yhteensä 123 henkilöä, joista kuusi oli naisia. Kotiutustilaisuudessa 19.6.2014 palkittiin hyvin suoriutuneista varusmiehiä mm. rajavartiolaitoksen sissiristillä sekä muilla kunnianosoituksilla. Varusmiespalveluksen suorittaneet henkilöt sijoitetaan reservissä rajavartiolaitoksen rajajoukkoihin varusmiespalveluksen aikana saadun koulutuksen mukaisesti.

Rikostorjunta

Rajavartiosto tutkii 23.6.2014 havaittua Espanjan etsintäkuuluttamaa Venäjälle rekisteröityä rekan vetoautoa törkeänä kätkemisrikoksena. Auto on takavarikoitu. Tutkinnan jatkaminen odottaa lisätietoja Espanjan viranomaisilta.

Kuukauden aikana suoritettiin esitutkinta kahdesta vaarallisen esineen hallussapidosta. Molemmissa tapauksissa oli kysymys Niiralassa venäläisen henkilön ajoneuvosta löytyneestä teleskooppipatukasta.

Niiralassa havaittiin kesäkuussa yksi törkeä rattijuopumus.

Lisäksi havaittiin 36 liikenne- tai ajoneuvolain rikkomusta, kolme ulkomaalais-
rikkomusta sekä 19 muiden säännösten rikkomusta. Rikkomusten seuraamuksina annettiin 34 rangaistusvaatimusta, 4 rikesakkoa ja 17 huomautusta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *