Kirkkaana päivä ja ilta

Sata vuotta sitten syntyi Pälkjärvellä Erkki ja Eeva Konstigin perheeseen seitsemäs lapsi, joka sai kasteessa nimekseen Jenny Maria. Hänen kotinsa oli aivan Puikkolan Hovin tuntumassa, tarkempaa sijaintia Jenny ei enää muista. Jenny on nähnyt monet mailmassa sadan vuoden aikana tapahtuneet myrskyt, tuulet ja tyvenet. Hänen syntyessään Suomi oli osa Venäjän keisarikuntaa, joten Jenny on elänyt kaikkien itsenäisyyden ajan presidenttien aikakaudella.

Marraskuussa 2011 kaksi Pälkjärven ”tyttöä”, Jenny Lötjönen (os. Konstig) ja allekirjoittanut, tapasivat toisensa kuulakkaana sunnuntaipäivänä Jennyn viihtyisässä kodissa Tohmajärven Kotipihassa. Jennyn tytär Kaija Raatikainen oli mukana tapaamisessamme. Sain häneltä Jennyn toisen tyttären, Tarja Meriläisen, äitinsä satavuotisjuhliin tekemän historiikin, jota käytän tämän tarinan kantavana runkona. Jennyn kauniita nuoruuskuvia katsellessani mielessä alkoi soida Larin Kyöstin sävelletty runo ”Tula tuulan tula tuli tei”, siksi käytän sen säkeitä otsikoissani.

Mesimarjani, pääskyni pulmuni mun

Konstigin perheessä oli kaikkian kymmenen lasta, joista neljä kuoli muutaman päivän tai muutaman vuoden ikäisenä. Jennyn isä kävi töissä Puikkolan Hovissa jossa hän teki erilaisia maatilan töitä. Jennyn äiti hoiti kotona lapsia ja karjaa. Myös Jennyn enot ja täti, jopa äitikin, olivat jossain vaiheessa työsuhteessa Hoviin. Ilmeisesti Jenny itsekin oli siellä hyvin nuorena, mutta niitä aikoja hän ei enää muistele.

Jennyllä ei ollut tilaisuutta käydä koulua, lukemaan hän oppi kotona äidin opastuksella, äitikin on siis ollut lukutaitoinen. Nuoremmat sisarukset olivat kuitenkin saaneet käydä Kurikan kansakoulua, ja olin aistivinani, että Jennyä harmitti vieläkin kun hänellä ei ollut siihen ajallaan mahdollisuutta.

Jenny kertoili lämmöllä lapsuutensa ja nuoruutensa marjastusreissuista. Oli metsämansikoita, mustikoita ja aivan erityisen paljon mesimarjoja. Sitä, kuka marjat sitten keitti ja säilösi, ei Jenny enää muistanut, mutta hän aprikoi että äiti sen puuhan lienee tehnyt.

Ja tulkohon hallat ja harmit ja muut

Kun Jenny oli 17 vuotias hänen isänsä kuoli ja äiti jäi yksin perheen lasten kanssa. Noihin aikoihin Jenny oli ”sisuuntunut” ja sanonut äidilleen että nyt hän lähtee etsimään töitä muualta! Niinpä hän oli kävellyt Pälkjärveltä Värtsilään. Jenny kertoi kuinka joki oli ylitettävä veneellä, tosin maksua vastaan. Värtsilään tultuaan Jenny marssi suoraan apteekkiin, ja apteekkari Helveen perhe ottikin hänet oitis lastenhoitajakseen. Myöhemmin Jenny toimi sisäkkönä ja autteli myös apteekin töissä. Silloin tällöin Jenny käveli toistakymmentä kilometriä Pälkjärvelle kotiväkeään katsomaan, saattoipa hän joskus sattumaan hevoskyytiinkin. Jenny oli apteekkarilla töissä kaikkiaan seitsemän vuotta. Jenny viihtyi siellä erittäin hyvin sillä hän sai olla kuin kotonaan.

Oma onni se yhtehen vei

Vuosi 1935 oli Jennyn elämässä surun ja ilon vuosi. Hänen äitinsä Eeva siirtyi Tuonpuoleisiin, mutta samana vuonna Jenny avioitui Väinö Lötjösen kanssa. Vihkiminen tapahtui pappilassa ja vihkikahvit juotiin pullan kanssa kotona, vieraita ei paikalla ollut.

Tästä alkoi maatalon miniän ja emännän arki. Jenny meni miniäksi Lötjösen taloon Värtsilään (Vanhaan) jossa hänen miehensä teki myös verhoilijan töitä. Samassa taloudessa asui aviomiehen äiti toisen miehensä kanssa.

Talvisodan alkaessa Jenny odotti jo toista lastaan (kaksosia). Evakkomatka alkoi ja perheen tie johti sukulaistaloon Tervavaaraan. Välirauhan aikana Väinö kävi vielä hoitamassa maatilaansa Värtsilässä. Sitten Jenny ja Väinö Lötjönen ostivat asuintilan Tohmajärven Tikkalasta joten perhe säästyi toisesta evkkomatkasta. Värtsilän tila jäi sodan jälkeen Neuvostoliiton puolelle. Paikka oli löytynyt vielä kahdeksankymmentäluvulla kun Jenny ja Väinö olivat päässeet siellä käymään.

Mitä toivoisin minä muuta

Tunti vierähti nopeasti kun teimme aikamatkaa Jennyn lapsuuden ja nuoruuden muistoihin Pälkjärvellä ja Värtsilässä. Rupattelun lomassa Jenny nyökäytteli välillä päätään hyväksyvästi ja totesi että: ”Oikein”! Kun olin poislähdössä, lähti Jenny samassa ovenavauksessa ulkoilemaan tyttärensä saattelemana. Mutta mikä on pitkän iän salaisuus? Jennyn tyttäret pohtivat voisiko se olla raskas työ maatilalla, positiivinen elämänasenne, hyvät geenit, terveellinen elämäntapa, vai kaikki ne yhdessä? Jenny itse totesi että sehän se salaisuus on kun jaksaa elää ja muistaa hengittää!

Tellervo