Ikoni ei ole palvonnan kohde, vaan apuväline rukouksessa. (Lissu Kaivolehto)
Olen kuullut sanottavan, että ikoni on ikkuna taivaaseen. Ikonien kauneus puhuttelee minua voimakkaasti. En tiedä niistä ja niiden symboliikasta mitään. En ole myöskään perehtynyt ortodoksisuuteen. Jotain salaperäistä viehtymystä kuitenkin tunnen sitä kohtaan.
Joskus 1980-luvun alkupuolella olin perheeni kanssa Kangaslammilla pääsiäisenä. Menin pääsiäisaamuna luterilaiseen kirkkoon. Kuulin siellä ensimmäisen kerran ortodoksien troparin ”Kristus nousi kuolleista…” Hämmästyin, miten voimakkaasti se vaikutti minuun. Ajan kanssa kokemus painui jonnekin unhon yöhön noustakseen sieltä tietoisuuteen myöhemmin.
Muutama vuosi sitten sain tietää, että Kiihtelysvaaran Oskolassa syntynyt Anna-mummoni (1894 – 1962), äidin äiti, oli ortodoksi. Sieltäkö se viehtymys tuleekin – geeneistä?
Avioituessaan Pälkjärvellä ukkini kanssa vuonna 1923 mummo oli kääntynyt luterilaiseksi. Asia tarkentui Mikkelin maakunta-arkistosta löytyneellä Suistamon Kreikkalaiskatolisen seurakunnan papintodistuksella.
Valamon kupolit siintävät kauas. (kuva Lissu Kaivolehto)
Olen lukenut jostain, että karjalaiset ortodoksit tekivät pyhiinvaellusmatkoja vanhaan Valamoon. Käviköhän mummo koskaan Valamossa? Itse sain viettää pari päivää käännynnäisen mummoni puolison suvun kanssa Valamossa heinäkuussa 2009. Tulomatkalla poikkesimme Pälkjärven hautausmaalla, jonne ukkini on haudattu kahdeksan vuotta ennen syntymääni.
Matka oli kokonaisuudessaan vaikuttava elämys. Pääluostarin ikonostaasit lumosivat kauneudellaan. Teki mieli kuvata niitä, mutta se oli kielletty. Ainoastaan Jerusalemin skiitassa kuvaaminen oli sallittu. Luostareiden ja hautausmaiden lisäksi Valamon luonto ja Laatokka jättivät pysyvän jäljen sieluun.
Matkamuistoksi ostin ortodoksikuoron levyn, jonka ensimmäinen kappale on iki-ihana Valamo hymni. Kotiin palattuani soitin levyä joka ilta monen kuukauden ajan. Voi miten rauhoittavalta se tuntuikaan. Luin myös kymmenkunta Valamosta kirjoitettua kirjaa. Valamo piti tiukasti otteessaan koko syksyn. Matka pani myös taas kertaalleen miettimään menneisyyden sukupolvien vaikutusta ja ilmenemismuotoja itsessä ja omassa elämässä.
Sain Lissu Kaivolehdolta omaan
sähköpostiini saman tarinan kuvineen
pääsiästervehdykseksi jo männä
viikolla.
Kysymys kuuluu, onko tämä tarina
toimituksen vai Lissun tekemä? Hänen nimeään
ei näy missään.
Eikö kaikkien kirjoittajien nimiä enää
huomioida?
Nimimerkki Ihmettelevä
Hups! Lissu Kaivolehdon tietysti. Jäi käsittelyvaiheessa viime yönä vaihtamatta kirjoittajan nimi. Se täytyy käydä muuttamassa erikseen. Nyt se on korjattu.
Esilukija Tellervo?
Ilmankos on niin hyviä kertomuksia, kun porukalla niitä väsäätte.
”Ota vastaan virteni vähäinen
Pälkjärvi, sä kaivattu, pyhä.
Sua kiitän keväästä lapsuuden.
Se on polkuni soihtuna yhä!”
**
Tässä viimeinen säe Kotiseutulaulusta
jonka sanat ovat Vilppu Koskimiehen
ja sävellys Pentti Paalasen.
**
Kiitos hienosta tarinasta!
Veikko Tuomi vuonna 1952 Kotiseutuni
http://www.youtube.com/watch?v=bsRfW0_hEwQ&feature=related
Sakari, mistä sinä sait päähäsi,että väsäisimme Tellervon kanssa juttuja yhdessä? Kyllä on ihan omasta ”kynästä” joka sana tässäkin tarinassa.
Molemmat kuvatkin olen ihan itse näpännyt Valamossa käydessäni, vaikka sitä ei mainitakaan kuvien yhteydessä. Tekijänoikeudellisista syistä kuvien yhteydessä olisi aina mainittava kuvaajan tai kuvan omistajan nimi.
Tarinan kuvatekstit ovat toimituksen lisäämät.
Muotoilin huonosti. Kaikki kunnia Lissulle.
Viittasin lähinnä ”esiluentaan”.
Ymmärrän, että kuvat ovat jutun tekijän, jos ei toisin mainita.
Tässä ortodoksisuudessa on todellakin jotain iloista ja kaunista,
jota en osaa oikein eritellä.
Oma lapsenlapseni hymyili pitkäkestoseissa kastetilaisuudessaan
koko toimituksen ajan. Nyt kun hän vielä alle kolmevuotiaana
tuli pyhäkoulusta, kuului ensimmäinen kommentti: Voi Jeesus!
Lissu on liittänyt taas kauniit kuvat ajankohtaiseen kertomukseensa!
Löytäisiköhän joku täältä netistä Joensuun ortodoksisen mieskuoron esitystä, ja liittäisi tähän. Ystäväni siellä laulaa.
Minulla on monta ikonia kodissa ja kappelissa. Suhteeni kahteen on erityisen läheinen. Vieraillessani ensimmäisen kerran Laatokan Valamossa kävin yläkirkossa, jonka remontti oli alullaan. Valokuvasin yhden freskoikonin. Kun vuosia myöhemmin etsin runokirjalleni kansikuvaa, osui tuo valokuva käteeni. Se on nyt kirjan kannessa. Ja tietysti tästäkin syystä läheinen.
Toinen ikoni on lappeenrantalaisen sairaanhoitajan maalaama. Hän oli ikonimaalareiden yhdistyksen jäsen ja osallistui järjestämälleni ikonitaiteen kurssille. Muutaman viikon kuluttua sain häneltä joululahjaksi tuoreen ikonin. Siitä tuli kotini pääikoni, jonka edessä palaa usein lampukka.
Tämän kotini pääikonin isä Kalevi Kokkonen siunasi pari vuotta sitten. Sen edessä on niin hyvä ristiä itsensä viemällä oikean käden kolme sormea (peukalo, etusormi ja keskisormi) yhteen painettuin otsaan, rintaan ja olkapäihin (ortodoksien tavoin ensin oikeaan ja sitten vasempaan olkapäähän). Näin annan ajatukseni (ja ihmettelyni), sydämeni (mieleni) ja käteni (niiden teot, työni, arkisen jumalanpalvelukseni) Pyhän Kolmi- naisuuden, Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen, huomaan.
Kappelissani on myös eräs hyvin rakas ikoni. Siinä on kolme pyhää: Fransiskus Assisilainen, munkki Sergei ja teologi Dietrich Bonhoeffer. Kukin näistä on oman kirkkonsa kunnioittamia. Katolinen, ortodoksi ja luterilainen. Ikoni on siis ekumeeninen. Sen nimi on Diakonian ikoni.
Kappelin sivuseinällä on myös roomalaiskatolinen ikoni. Siinä on El Salvadorin arkkipiispa Oscar Romero, jonka sotilasjuntta ampui alttarille kesken messun. Tämän ikonin edessä määrittelen suhdettani politiikkaan. Teroitan järkeäni valmiimmaksi kriittiseen analyysiin ja taitoon lukea rivien välistä.
Ikoni voi ja saa olla myös meille luterilaisille tärkeä. Ierikka
Joensuun ortodoksisen seurakunnan tuore (tallennus 5.4.2012) puhe-esitys Kirkkovuoden pääsiäisestä. Mieskuorolaulua ei tunnu löytyvän (vielä).
http://www.youtube.com/watch?v=vro9tTMf04E
Lissun jutut ovat niin hyviä, etteivät
ne tarvitse esilukijaa eivätkä muitakaan
esivalmisteluja, korkeintaan toimitukselta.
Kaikki oleellinen on sanottu riveillä joten ei tarvitse
edes riviälejä tutkailla!
Omista ”väsäyksistäni” en mene takuuseen, mutta
siksi olenkin toistaiseksi paitsiossa.
Toivottavasti Lissun hieno ja huolella tehty kertmus
ei kärsi näistä heitoista. Aurinko paistaa ja kohta
saamme mieluisia pääsiäsivieraita.
Keskustelu aiheesta pääsiäispostin ”esiluenta” päättynee tähän.
Munarikasta pääsiäistä toivotellen…
Kuvat ovat kirjoittajan ottamia. Olen pyrkinyt siihen, että jos kirjoittaja ja kuvaaja ovat eri henkilöt niin kuvaaja myös kerrotaan. Tekijä saakoon aina kunnian tekemästään. Jos nimeä kuvissa ei ole, niin silloin lähtökohtaisesti kuvaaja on tekstin tuottaja.
Sen verran vanhan kansan toimittaja olen, että kuvat varustan kuvateksteillä. Aina parempi, jos kuvaaja tekee ne itse.
Pyydän anteeksi kevennystäni, joka osoittautui minulle raskauttavaksi.
Huumoria on kahta lajia; se toinen on hyvää.
Nyt on väärinkäsitykset ”kimppakyydeistä”
selkiytetty. Jatketaan taivallusta puhtaalta
pöydältä. Arvostan linjakkuuttasi!
Kiitos Sakarille linkistä!
Nyt kun on kiirastorstai, niin vaikeuksia kasaantuu tässä itsellekin. Menin liiasta hiihtämisestä ylikuntoon. Netti takkuilee. Velli kiehui hellalle. Skannaamastani kortista tuli jättikokoinen, enkä löydä sitä nappia josta säätäisi… eikä
tässä olla vielä illassa.
Joku kommentoijista oli kiinnostunut Joensuun ortodoksisesta
mieskuorosta tietoja löytyy nettisivuilta http://www.jomk.net
Kiitos Lissulle hienosta artikkelista. Minullakin on ollut tilaisuus olla siellä ihan yökylässä täysihoidossa. Siellä oppii nöyryyttä. Kuviakin on runsaasti. Mutta nyt asiaan
Kyselin Valamossa ja jossain muuallakin ortodoksista musiikkia ostaakseni… pyörittelivät ihmetellen päätään, ettei sellaista ole.. nyt minä ihmettelin, että kuinka niin ei ole, en ymmärrä
Osoitin hyllyissä olevia kasetteja ja levyjä, että onhan niitä tuolla.
Ne olivat kuulemma ”liturgiaa tai rukousta” ei musiikkia.. no niinpä tietysti. Olisihan minun pitänyt ymmärtää. Siis mieskuoro liturgiaa tai rukousta. Tähän olisi sopinut hyvin laulu -siis rukous ”Etehesi Herra tahdon tulla nöyrin sydämin” kuunneltavaa versiota ei taida netissä olla. Todella kaunis rukous
Runon on kirjoittanut edesmenneen rovasti isä Erkki Piiroisen äiti ja säveltänyt Viinijärvellä Taipaleen seurakunnan kanttori. Jotkut ovat levyttäneetkin sen. Kuunnelkaa ihmeessä.
Minulla on yksi Joensuun ortodoksisen mieskuoron levy täällä kotona. He ovat levyttäneet enemmänkin, joista pätkiä äsken
kuuntelin täältä netistä.
Kopioin yllä olevan Markuksen kommentin ”Kysy Värtsistä” -osastoon.
Markus :
”Sen verran vanhan kansan toimittaja olen, että kuvat varustan kuvateksteillä. Aina parempi, jos kuvaaja tekee ne itse”.
Kysyn tähän neuvoa siellä palstalla
Alpo
Markus Kontiainen: ”Jos nimeä kuvissa ei ole, niin silloin lähtökohtaisesti kuvaaja on tekstin tuottaja.”
Edelliseen lausumaan liittyen toteaisin, että meille, jotka luemme Värtsiä päivittäin tuo lienee itsestään selvyys tai ainakin oletamme niin. Mutta toimituksellisessa työssä ei asioida voida jättää oletusten varaan.
Näiltä, niin kuin muiltakin verkkosivuilta voi kuka tahansa kopioida kuvia ja käyttää tai haluta käyttää niitä omiin tarkoituksiinsa. Kuvan tekijänoikeudet ovat kuitenkin kuvaajalla tai kuvan omistajalla. Ainakaan minä en ole luovuttanut tekijänoikeuksia Värtsille enkä kenellekään muulle vaan ainoastaan kuvan käyttöoikeuden. Edellisessä tämän jutun kommentissani viittaan nähin tekijänoikeuksiin.
Selvyyden vuoksi kerron kerron esimerkin. Pari kuukautta sitten minulle soitti eräs Helsingin kaupunginmuseon tutkija, joka on toimittamassa kirjaa Mannerheimintiestä. Hän oli bongannut netistä kuvaamani kadunvaltauskuvan kesältä 2006. Hän kyseli olisinko halukas myymään ja mihin hintaan kuvan käyttöoikeudet kirjaa varten. Alkuperäisessä koossaan toimitetusta kuvatiedostosta tehtiin hyvin tarkka kirjallinen sopimus, joka sisältää mm. lauseen ”Valokuvan tekijänoikeudet säilyvät kuvaajalla.”
Verkossa on vastaani tullut pari tapausta, joissa jonkun artikkelin yhteydessä on ollut kuvaamani kuva. Käyttölupaa ei ole kysytty, mutta on sentään pantu nimi kuvan alle. Se on vähintä, mitä kuvan julkaisija voi tehdä.
En ole pihi kuvieni suhteen. Olen ladannut niitä muutaman vuoden aikana verkkosivuille yhteensä 4000-5000 kappaletta. Minusta on kiva jakaa näkemääni muidenkin katseltavaksi. Hienoa, että Värtsissäkin on mahdollisuus elävöittää tekstejä kuvilla.
Jos on Joensuun ortodoksikuoro hieno, niin luulenpa ettei Nektarios-kuoro kiteellä jää jälkeen. Sitä saatiin kuulla viime sunnuntaina Kemien seurakuntatalolla.Upea esitys!
Lissu Kaivolehdolle: Kun asioita vatvotaan niin ne mutkistuvat. Kuvaajan nimen unohtamisesta ollaan jo menossa tekijänoikeuksiin ja ties mihin. Pidetään nyt mielessä muutama ihan yksinkertainen perusasia. Ensinnäkin tätä Värtsiä väännetään ihan harrastusmielessa ja omaa vapaa-aikaa (jos sitä on) tuhlaten. Koko tämä ”toimitus” tekee tätä hommaa ihan talkoilla, ilman palkkaa, ilman kulukorvauksia. Emmekä niitä ole vaatimassa. Meillä ei ole vain resursseja selvitellä tekijänoikeuksia tai muitakaan lupia, lähdemme siitä, että jokainen juttujaan tarjoava on juttunsa tekijä ja hänellä on lupa se näin saattaa julkisuuteen. Sama koskee kuvia.
Jos syntyy tekijänoikeudellisia vaatimuksia tai muita epäselvyyksiä, niin Värtsin tekeminen loppuu siihen. Sitä en toivo enkä halua, mutta jos homma menee ylivoimaiseksi tai siitä häviää harrastamisen ilo, niin ei tätä väkisin tehdä. Jos joku kopioi näiltä sivuilta kuvia, niin emme sille voi mitään. Luotamme ihmisten rehellisyyteen.
Kommentoinninkin suhteen Värtsi on vapaa foorumi. Ei niitä kontrolloida etukäteen, jos jossakin kommentissa on sitten menty hyvän maun rajan yli, niin se poistetaan jälkikäteen.
Tulkoon sekin itsestäänselvyys vielä sanotuksi, että juttujen kirjoittajilla ja kuvaajilla on kuviinsa täydet tekijänoikeudet edelleenkin. Ihan niinkuin Lissu kirjoittaakin. Ja siksi tekijöiden nimet ovat näkyvissä.
Markus Kontiaiselle: Myös me kirjoittajat teemme Värtsiin juttuja harrastusmielessä vapaa-aikaa tuhlaten, talkoilla, ilman palkkaa ja kulukorvauksia. Emmekä myöskään ole niitä vaatimassa.
Omasta puolestani voin vielä lisätä, että olen tehnyt tätä tekemisen ilosta. Sitten kun tekemisen ilo katoaa, lopetan.
Vielä lisäys tekijänoikeusasiaan.
En suinkaan tarkoittanut sitä, että Värtsin toimituksen pitäisi ruveta selvittelemään lähettämiemme juttujen ja kuvien tekijänoikeuksia. Me jokainen olemme vastuussa siitä, että meillä on tekijänoikeudet aineistoon jota Värtsiin syydämme.
Yritin esimerkeillä vain selventää sitä, että kun kuvien yhteydessä nimet ovat paikoillaan, niin silloin kuvasta mahdollisesti kiinnostunut henkilö, tietää etsiä nimen perusteella kuvaajan käsiinsä, kuten tuo kaupunginmuseon tutkija teki. Toisessa esimerkissä minulta ei kysytty mitään, mutta kuvan alla mainittiin kuvaajan nimi. Enkä minä siitä jutun kirjoittajaa käräjille vienyt.
En tarkoittanut myöskään sitä, että toimituksen pitäisi voida tehdä jotain kuvien kopioimisen estämiseksi. Ja mahtaako siihen olla edes keinoakaan.
Pahoittelen, jos en onnistunut ilmaisemaan itseäni ja asiaani kyllin selkeästi.
Kuvastaa jo siltä että nyt puuttuu vielä ainakin yksi palsta tältä lehdeltä. Ehdottaisin tälläisten keskustelujen pohjalta lisättäväksi vielä keskustelupalstat niuhottajille ja nipottajille ja toinen voisi olla sitten sen palstan käytön jälkeen vaikka mökötyskivipalsta.
Ja sellainenkin asia tuli mieleen, kun Värtsissä on paljon myös asiantuntijoiden ohjeistoja eri aiheista. Niin toivoisin, että joku kertoisi sellaisista asioista joita itse en hallitse, kuten hiuksen halkaisu ja pilkun viilaus. Miten ne tehdään ja mitä työkaluja em. toimenpiteisiin pitäisi hankkia.
;D
Lissulle ja kaikille muillekin: Eiköhän tässä ole kirjoiteltu samasta asiasta vähän eri näkökulmasta, mutta kuitenkin. Jos olen pahoittanut mieliä, niin pyydän anteeksi. Erityisen iloinen olen siitä, että meidän kaikkien niin Lissun, minun kuin muidenkin kirjoittajien pontimena on pitää tämä verkkolehti elävänä ja mielenkiintoisena. Ja että uhraatte aikaanne tähän julkaisuus; sitä ei ollut tarkoitus vähätellä yhtään.
Tuo Heinon idean voisi pistää toteen: ehkä se opettaisi myös kaltaistani tosikkoa nauramaan itsellenikin.
PS. Nämä kommenttiketjut kertovat myös kirjoittamisen lahjasta ja -halusta. Niistä moni voisi olla oma juttunsa.