Virboi varboi

Kaikki kellot on jo siirretty kesäaikaan. Biologinen kello ei tahdo siirtyä samassa tahdissa. Kirkonkellot kumahtivat soimaan samalla, kun painoin kotimme ulko-oven kiinni. Läheiseen Pielisensuun kirkkoon on askelmittarin mukaan vain reilut 400 askelta. Viikonloppuisin aamulenkille lähtiessä tai sieltä palatessa kirkonkellojen kumahtelu siivittää askeleitani ja saa ajatukset siirtymään synnyinseudulleni Pälkjärvelle.

Pielisensuun kirkonkellot ovat ne samat, jotka ovat aikoinaan kutsuneet Pälkjärven pitäjäläisiä sanan ääreen. Ihmeellinen sattuma sekin, että olemme muutaman vuoden asuneet alueella, jossa lähikatuja ovat Värtsilän-, Pälkjärven-, Suojärven-, Korpiselän- ja Pielisensuunkadut. Kellojen kumahtelua kuunnellessa syntyi ajatus,että nyt siirrellään kellonviisareita, mutta on ollut aika, jolloin jouduttiin siirtämään kirkonkellojakin. Pielisensuun kirkonkellotkin ovat kulkeutuneet Pälkjärveltä Joensuun Niinivaaralle.

Värtsilänkadulla

Tässä kerätään pajunoksia Värtsilässä. Kuva EJ

Pojat avustivat. Kuva EJ

En tiedä, olisivatko Vanhan Värtsilän kirkonkellot voineet ajallaan kuulua Kaustajärvelle saakka, mutta yhden kerran olemme kuunnelleet nykyisen Värtsilän kirkonkelloja mökkimme kuistilla. Oli kuulas, keväinen aamu. Hanget olivat jo sulaneet, mutta järvet, joet ja lammet olivat vielä jääpeitteessä, tosin lumettomina. Lehti ei ollut vielä puussa. Ehkä ilmavirtaukset olivat tuolloin niin suotuisat, että kellojen ääni kiiri kymmenkunta kilometriä.

Suojärvenkadulla

Äidinäitini oli syntynyt Suojärvellä 1889. Ortodoksipappi oli määrännyt kastetilaisuudessa lapsen nimeksi Eudokia, mutta kun lapsen äiti rohkeni muistuttaa, että heillä oli jo yksi sen niminen lapsi totesi pappi, että ”Sannokkua Dunjaksi”. Dunjan isä kihlasi tyttärensä varakkaalle, mutta vanhalle kauppiaalle. Kun Dunja kohtasi tulevan isoisäni Ägläjärven pruasniekoissa, kauppias unohtui. Tapahtui oikea ”neidonryöstö” ja Dunjan isä teki tyttärensä perinnöttömäksi.

Korpiselänkadulla

Ukki-Santeri oli syntynyt Korpiselän pitäjässä. Hänen kotonaan oli ollut maanviljelystä, kauppa ja kestikievari. Kauppa ei menestynyt, koska hyväntahtoinen kauppias antoi ihmisille tavaraa luotolla. Kestikievarin pitokin muuttui kannattamattomaksi, kun autot alkoivat korvata hevoskyytejä. Santeri ajoi nuoruudessaan kestikievarikyytejä Öllölän Koskenniskallekin sekä rahtiajoa vanhaan Värtsilään. Dunja ja Santeri olivat kreikkalaiskatolisia (ortodokseja) ja karjalan murretta (karjalan kieltä) puhuvia. Dunja ja Santeri menivät naimisiin 1915 ja asettuivat asumaan Pälkjärvelle.

Pälkjärvenkadulla

Pälkjärvi kuului Joensuun ortodoksisen seurakunnan piiriin ja pappi kävi kerran vuodessa pitämässä ”kylänlukuset”, kastamassa lapset, vihkimässä ja toimittamassa hartaushetken. Koko pitäjässä ei ollut juuri muita ortodokseja ja niinpä tilaisuudet pidettiin usein Dunjan ja Santerin kotona. Kaikki kylän väki kokoontui näihin tilaisuuksiin, uskonto ei rajoittanut osallistumista.

Santerin tehtäviin kuului kerätä Pälkjärven alueelta ortodoksisen seurakunnan kirkollisvero. Hän kävi myös kerran viikossa Ilmakan koululla pitämässä ortodoksioppilaille uskontotunnin. Kun perhe muutti sotien jälkeen Liperin Viinijärvelle, toimi Santeri useita vuosia Taipaleen seurakunnan kirkonisäntänä. Viinijärvelläkin hän kävi Sulkaman koululla uskonto- ja veistotunteja pitämässä muutaman vuoden.

Pälkjärvellä kirkot ja papit olivat kaukana, mutta uskontoa vaalittiin kotona. Ikoni oli itäisessä nurkassa, ovea vastapäätä. Ikonia sanottiin ”oprosaksi” ja useampi oprosa muodosti ikonostaasin. Pääsiäisenä valvottiin koko yö, poltettiin tuohuksia ja lampukkaa. Santeri luki Raamattua ja pappien kirjoituksia Aamunkoitto-lehdestä. Tietenkin laulettiin myös rukouksia. Dunja paistoi ”tsuppoja”, paistaminen tapahtui lähinnä lasten hereillä pitämiseksi. Dunjalla ja Santerilla oli täysi tusina lapsia, kaksi heistä kuoli pienenä espanjantautiin.

Kummitätini – joka eli melkein satavuotiaaksi- kertoi että virpomavitsat valmistettiin koulussa, ja kylän lapset kävivät virpomareissulla myös heillä. Dunjan ja Santerin lapset virpoivat vain kotiväkeä. Kummitätini muisteli seuraavanlaista virpomalorua: ”Virvon, varvon tuoreeks, terveeks / vanha kuori pois, uusi tilalle kasvamaan. / Nätäliks velkoo, vuuveks vappaks. / Miulle jäitsä, siulle vitsa!”

Pielisensuunkadulla

Näissä ajatuksissa kiersin taas vakioreittini, kaikki edellämainitut kadut tuli kuljettua. Virpomalorua miettiessäni muistin, että näin ensimmäisen kerran appelsiinin, kun sain sellaisen virpomispalkaksi naapuriltamme. Ennen Joensuuhun liittämistä Utra, jossa vietin myöhäisemmät lapsuus- ja nuoruusvuoteni, kuului Pielisensuuhun.

Pälkjärvellä asuessaan eivät äitini eivätkä hänen sukulaisensa joutuneet peittelemään uskontoaan. Toisin oli sotien jälkeen. Tämä Lyydia, jolta sain sen appelsiinin, kuoli vasta muutama vuosi sitten. Kuolinilmoituksesta näin, että hänkin oli ollut ortodoksi. Vuosikaudet olimme asuneet naapureina, rakennusaikana kylpeneet heidän saunassaankin, olin todella hämmästynyt! Äidilleni olisi varmaan merkinnyt paljon, jos hän olisi saanut ”vertaistukea”.

Paperiruusut

Samoin muistin erään Saimin. Hänen kotimökkinsä Utran -vaaran rinteessä oli karu ja lapsen mielestä pelottavakin, koska seinät olivat niin tummat. Olisiko ollut joskus savupirtti? Missään en ole nähnyt niin kauniita virpomavitsoja kuin tämän Saimin tekemät. Mistä ihmeestä hän oli saanut sitä vanhan roosan väristä paperiakin, josta taidokkaat paperiruusut oli sukkapuikon avulla käherretty! Niitä virpomavitsoja ei annettu lasten käsiin, mutta niitä sai katsella sillä aikaa, kun Saimi keitti nokisella pannulla väkevät korvikkeet vierailleen.

En osaa puhua karjalankieltä kunnolla, mutta ymmärrän sitä. Kaikki sanat eivät ehkä ole lukijalle tuttuja. Pruasniekka on kirkollinen juhlapyhä, jonka yhteyteen voitiin järjestää muitakin tapahtumia, tsupot ovat kauraisia, hiilloksella paistettuja leivonnaisia, joihin laitettiin puuroa toiselle puolelle ja taiteltiin sen jälkeen nelinkerroin, nätäli on viikko ja jäitsä kananmuna.

Tellervo

14 comments for “Virboi varboi

  1. Miten syvällinen ja koetun tuntuinen kuvaus mennneen ja nykyisen ajan yhteen kuuluvuudesta! Tällaisia tarinoita lisää!!! toivoo Kaustajärven ukko.

  2. Tämä teksti osui ja upposi.

    Perheellämme kun on juuria myös Pälkjärvellä ja Pielisensuussa.
    Kirkonkellojen historia oli minulle uutta ja kiinnostavaa.

  3. Kaunis ja puhutteleva kuvaus, josta välittyy kunnioitus menneitä sukupolvia ja heidän elämäänsä kohtaan. Kiitos Tellervo!

    Menneisyys on tavalla tai toisella koko ajan läsnä meissä ja elämässämme tiedostimmepa sen sitten tai emme.

  4. Jos palmusunnuntaina paistaa aurinko tulee hyvä ohravuosi!

    Sakari H (ja kaikki toisetkin), jos olet kiinnostunut
    vireästi toimivasta Pälkjärven Pitäjäseura Ry:stä niin
    netistä löytyy kotisivut ja info-osio.

    Voin taata että ”ei ota ohraleipä” jos olet yhteydessä
    esim. seuran sihteeriin.

    Minut meinasi ottaa tuo kuuluisa leipä, kommentin lähetys
    takkuilee, toivottavasti sama teksti ei tule moneen kertaan.

  5. Kiitos Tellervolle palmusunnuntain lukunautinnosta! Tällainen maalaileva kerronta on kuin ikkunan avaus historiaan.
    Kaustajärven kesässä täytyy pitää korvat ja mieli herkkinä, jos vaikka minäkin kuulisin kirkonkellojen kaukaisen soiton.

  6. Selailin Värtsin arkistoa aikaisempien palmusunnuntaiden kohdalta ja huomasin, että olen vuosi sitten suositellut palmusunnuntain lukunautinnoksi tätä palmusunnuntaina 2011 julkaistua Tellervon tarinaa.
    Voin suositella sitä edelleen.

  7. Lisäsin eilen Pälkjärven pitäjäseuran sivuille Tellervon kuvitetun tarinan torstaisesta Karjalaisseurojen Pohjois-Karjalan piirin järjestämästä perinteisestä virpomajuhlasta. Lukemisiin…

    http://www.palkjarvi.fi/tarinoita.php

  8. Mainostan yllä olevia,
    Lissun eilen laittamia linkkejä – en suinkaan siksi että
    olen toisen kirjoittaja – vaan siksi, että P-K:n
    piirin karjalaisseurat järjestävät usein juhlia, joissa perinteitä
    ja karjalaisuutta pidetään yllä. Siitä heille kiitokset!

    Carelicumin yleisön joukossa oli porukkaa useista eri
    seuroista, myös Värtsiläisten seurasta, Karjalan-Heilikin
    on huomioinut tapahtuman otsikolla ”Nyt aletaan toivottaa
    hyvää”.

    Aurinkoista palmusunnuntaita ja kevätpäiväntasausta!

  9. Hyvää palmusunnuntaita!

    Kiitos virpomajuhlajutuista!

  10. Tämän vanhan juttuni tapahtumat voisivat aivan hyvin olla tämän aamuisia,
    sillä kun avasin ”kellojen kääntelyn” jälkeen ulko-oven, paukahtivat
    Pielisensuun kirkonkellot soimaan tuossa harjulla.

    Jos avaatte Pälkjärven pitäjäseuran kotisivut (Värtsin linkistä), voitte lukea
    juttuni ”Pääsiäisenä palkoille”. Jutun lopussa on linkki ortodoksisiin
    virpomaloruihin. Löytyypä sieltä Lissun värikäs kuva Heinäveden Valamon
    virpomavitsoistakin.

  11. Virpomaperinteeseen kannattaa tutustua Tellen antamista lähteistä. Ja Lissun myös.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *