Kortteerin katsastus

Meitä oli kolme pikkukylän poikaa. Tuohon aikaan moni kävi kansakoulun kokonaan ennenkuin siirtyi työelämään tai lähti opiskelemaan muualle. 1950-luvulla kansakoulun viimeistä vuotta sanottiin jatkokouluksi. Syyskaudella kävimme jatkokoulua Uudenkylän koululla Värtsilässä, jossa Teuvo Vatanen opetti meille puutöitä ja tilanhoitaja Haaspuro perehdytti maa- ja metsätalouden saloihin. Edestakaista matkaa kertyi noin 28 kilometriä päivässä.

Pitkän matkan takia meille tarjottiin majoittumismahdollisuutta Valkoisessa talossa. Tuolloin Valkoinen talo oli nähnyt jo parhaat päivänsä. Ajatus lyhyestä koulumatkasta – jonka teimme säässä kuin säässä polkupyörillä – tuntui varteenotettavalta vaihtoehdolta.

Toiveikkaina menimme asuntoesittelyyn. Pettymys oli melkoinen: pimeä pieni huone, jossa seinustalla kerrossänkyjä. Katossa roikkui himmeä sähkölamppu ilman varjostinta. Muuta kalustusta huoneessa ei ollut. Katsoimme toisiamme ja teimme sanattoman päätöksen. Kiitimme ja kumarsimme kohteliaasti, taisimme oikein pokatakin. Yhteinen päätöksemme oli, että homma hoidetaan kotoa käsin. Tartuimme fillareiden sarviin ja otimme suunnan kohti Kaustajärveä.

Eikä tässä vielä kaikki. Vieläkin ihmetyttää erään päivän lukujärjestys. Kaksi tuntia metsätalouden teoriaa Värtsilässä, tutustuminen kunnan metsään Otrajoen seutuvilla, sitten iltapäiväksi takaisin Värtsilään teoriatunneille. Tuona päivänä mittariin kertyi noin 45 kilometriä. Kotiin polkiessa energiajuoma Miljoonarinteen päällä olisi tehnyt poikaa!

Syyssää ei ollut aina yhtä ”pekkapoutaa”. Sateitakin oli, mutta ei kunnon sadevarusteita. Olihan se melkoista kuntoilua päivittäin, mutta kotiolot voittivat kuitenkin Valkoisen talon vaihtoehdon. Toisaalta tämä oli jo hyvää harjoitusta vuoden päästä alkavaa Leino Hassisen Värtsilän kirkolla tapahtuvaa ”koulua” varten. Kolme poikaa polki aamuin illoin rippikouluun, kaksi viikkoa syksyllä ja kaksi keväällä. Harjoitus teki mestareita, tällä kertaa emme kyselleet kortteereita.

Johannes

5 comments for “Kortteerin katsastus

  1. Aika velikultia! Pikkukylän pojilla on ollut asennetta ja sisua.

  2. Jäätyäni pois töistä tuonne Otrajoelle Miljoonamäkeä ylös pyörällä suuntautui minun päivittäiset energian keruumatkani ja toinen suunta oli Selkäkylän kautta Niiralaan ja sieltä Patsolaan kotiin.
    Se oli mukavaa silloin. Läksin aina aamulla noin klo yhdeksän ja ajattelin, että olen onnellinen, kun saan näin tehdä- onneksi silloin sain. Niiralan tiellä oli vaarallista ajaa ja on vieläkin,
    kun eivät saa tietä pyöräilijöille turvalliseksi.
    Terv. Johannekselle Pusan Mirja

  3. Tullut näissä kommenteissa Miljoonamäki tai Miljoonarinne esille parikin kertaa.

    Nimen kerrotaan syntyneen siitä, että tien louhinta ja pengerrys rinteeseen oli maksanut peräti miljoonan silloista markkaa. Näyttää tämän päivän rahassa vastaavan noin 35 000 euroa.

    En jaksa muistaa oliko Miljoonamäki vai -rinne nimenä käytetympi.

  4. Miljoonarinteestä kuulee puhuttavan usein. Tarina kertoo, että tietä tehdessä sodan jälkeen tuli rajan takaa tiedustelijoita ottamaan selvää, mikä Miljoonarinteessä paukkuu.

    Ja toinen tarina tietää kertoa, että alueen kallioissa olisi vaikka mitä rikkauksia (siis muutakin kuin kaoliinia), mutta on liian lähellä rajaa kaivostoiminnalle.

  5. Ei ollut miellyttävää laskeutua Miljoonarinteen paikalla ollutta alkuperäistä alamäkeä silloisella traktorilla peräkärryineen. Kaarre oli jyrkkä ja tien pinta soraa. Ehkä Miljoonarinteen hinta on hankittu sillä, ettei ole suistunut kulkuvälineitä kaarteesta tienposkeen mukkelis makkelis. Pelotti kyllä Vilokkisen mäkeäkin alas tullessa Meriinahon rajapuomilta noudetun propsikuorman kanssa,vaikka traktorissa olikin kiinni autonperästä nikkaroitu vetävä peräkärry. Tuolloin minulla ei ollut vielä ajokorttiakaan! Sellaisen hankin vasta, kun Miljoonarinne oli jo louhittu paikalleen, ja minua oli alettu nimitellä: Ierikka. Tämän muistoksi annoin tuon nimen rakentamalleni auton peräkärrylle! t. Ierikka

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *