Eikös juu

Paikallislehti Uutisalasimen mukaan Tohmajärven kunta karhuaa ”sekä suullisesti että kirjallisesti” Värtsilän pitäjäyhdistykseltä 6 000 euron saataviaan Akkuna-Okno -hankkeen puskurilainasta. Kunta myönsi yhdistykselle 15 000 euron korottoman lainan ilman turvaavaa vakuutta viime helmi-toukokuun ajaksi. Lehtitieto kertoo, että yhdistys on maksanut takaisin 9 000 euroa. Kunnanhallitus edellyttää myös loppusumman suorittamista.

Pitäjäyhdistyksen puheenjohtaja Raimo Tiittanen totesi Värtsille, että asia on tämän hetken näkymien mukaan hoidossa hyvässä yhteisymmärryksessä.

On paikallaan, että tällaiset asiat tulevat esille. Julkisuus ja läpinäkyvyys ovat aina hyväksi yhteisissä asioissa. Pitäjäyhdistys on nettisivujensa mukaan värtsiläläisten yhteinen kehittämis- ja toimintayhdistys sekä yhdistysten yhteinen toimintaelin. Jäseniksi kuuluvat kaikki Värtsilässä vakituisesti asuvat ja loma-asukkaat. Heiltä ei peritä jäsenmaksua. Kannattajajäseniä ovat muualla asuvat sekä yhteisöt, jotka ovat maksaneet omavalintaisen jäsenmaksun. Pitäjäyhdistys voisi hieman enemmän raottaa salaperäisyyden verhoa jäsenilleen.

Pitäjäyhdistys on kuntaliitoksen jälkeen mielletty tavallaan Värtsilän etujen ajajaksi ja edustajaksi. Se on puuhannut mm. erilaisia tapahtumia, joista esimerkiksi viime kesän pitäjäpäivät Erä&Luonto -tapahtumineen vaikuttivat melkoiselta talkoohengen ilmentymältä. Viimeksi on ollut esillä mm. kylätalon aikaansaaminen. Yhdistyksestä on kerrottu, että siitä neuvotellaan kunnan kanssa. Akkuna-Okno -hanke on ainakin yllekirjoittaneelle melko tuntematon asia. Saamieni tietojen mukaan se on sisältänyt mm. tasokkaita konsertteja.

Ulkopuolisen on vaikea edes yrittää arvailla, mitä velkarästiasiaan sisältyy vai sisältyykö sen kummempaa. Ehkäpä siihen saadaan selvyyttä lähitulevaisuudessa. Joka tapauksessa on hyvä muistaa, että ”kaikkihan on maksettava eikös juu, mitä tässä maailmassa velkaantuu”.

3 comments for “Eikös juu

  1. Pitäjäyhdistys ei verhoile toimintaansa mitenkään. Kaikki asiat ovat täysin julkisia jos niistä vain kukaan on kiinnostunut.
    Kiinnostuksen puutetta osoittaa yleisiin kokouksiin osallistujien määrä. Eikä muuhunkaan toimintaan ole talkoolaisista ollut jonoa.
    Kielteiset asiathan vain meitä ihmisiä kiinostaa.

  2. Oikeessa oot Matti! Tuskinpa kukaan välttyy arvostelulta, mutta osallistujia ei todellakkan ole paljon talkootyöhön tyrkyllä. Oli tosi mahtavat konsertit hankkeen puitteessa toissa kesänä enkä usko että ikinä meillä sellaiseen urakkaan enää kukaan jaksaa ruveta! Oli vain todella harmi että konsertti aikaan oli niin huono sää, melkein pakkaset paukkuivat, no ei nyt sentään ´+4 astetta.
    Toivon jaksamista sille pienelle aktiiviselle porukalle, ja oikein hyvää joulua.

  3. Virallisen ja hallinnollisen alueen, kunnan, ohella ovat kansalaisjärjestöt ja yhdistykset hyvin tärkeitä. Niissä liikkuu elämä enemmän kuin hallintoelimissä. Tätä taustaa vasten kansalaisen kunnioittava ehdotus: Pitäjäyhdistys voisi tehdä kuntalaisaloitteen, että Jänisjoen rannat Värtsilän alueella kaavoitettaisiin asuintonteiksi. Taloja joen molemmin puolin, rannoilla laiturit ja grillikodat, vesijohdot ja viemäriputket jo valmiina. Kymmenen uutta taloa ei ole saavuttamaton unelma. Merkkejä Värtsilässä asumisen suosiosta on jo olemassa. Niiralan rajanylistyspaikka on todellinen houkutus.

    Siitä vain aloitteen laatimiseen! Kaavoituskustannukset eivät ole este.

    Erkki Lintunen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *