”Valtava matkainnostus”

Liisa Lehto (toim.): Kaipaus Karjalaan, matkoja kotiseudulle, SKS 2010, 231 s.

” Karjalan kotiseutumatkat ovat 1990-luvun alusta lähtien muuttuneet osaksi karjalaista elämäntapaa. Rajojen avautuminen ja myöhemmin Niiralan raja-aseman käyttöönotto nostattivat valtaisan matkainnostuksen”, kirjoittaa Liisa Lehto teoksen esipuheessa.

Matkakuvauksia on kirjoitettu alusta alkaen lähinnä karjalaiseen lehdistöön. Kirja on ensimmäinen. Monet kirjoittajista tuovat esiin perinteen siirtämisen tärkeyden lapsille ja lapsenlapsille. Yksityinenkin kokemus saattaa olla yhteinen, kuten Lehto toteaa. Aineisto on koottu Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran keräämänä.

Julkaistavaksi on valikoitunut 50 matkakuvausta. Vanhin kirjoittajista on syntynyt 1906, nuorimmat 1980-luvulla. Karjala ei hevin unohdu, vaikka sukupolvet vaihtuvat, näkökulmat vain muuttuvat.

Joissakin kertomuksissa raja ylitetään Niiralan kautta, joskus tuntikausia odotellen Venäjän tullin toimia, hitauteen suivaantuen. Monet myös kohtasivat rajan tuolla puolen kulttuurishokin.

Matkakuvauksia vaikkapa Vanhaan Värtsilään olemme hissukseen odotelleet myös Värtsin palstoille. Tilaa on.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *